Voihan karvakamut sentään!

(Anteeksi kaikille, tämä postaus on nyt poistettu, palautettu, poistettu ja kirjoitettu uudelleen, muokattu ja päivitetty sen puolisen miljoonaa kertaa hiukan liioiteltuna ... Joten, ties mistä sählingeistä johtuen siis kuvat, teksti ja kaikki on menneet nyt uusiksi kerran jos toisenkin. Eli, vaikka olisit tämän jo joskus lukenut, voit hyvin lukea uusiksi - saada uudet naurut ja itkut tai raivarit aivan omien fiilistesi mukaan ... Huokaus - tietokoneet, ilman niitä ei pärjää eikä niiden kanssa tule toimeen vaikka miten yrittäisi!)

Sasai on koiruli, joka ei pahemmin miespuoleisista ihmisrodun edustajista piittaa. Toisaalta, ei se juuri tykkää sellaisista omankaan lajinsa edustajissa,  että ehkä se on yleistä maskuliinisuutta kohtaan olevaa antipatiaa. Ja mikäs sillä on ollessa, meillä kun yhtä kissaa ja paria pojannaskalia lukuun ottamatta kaikki ovat feminiinisempiä oman lajinsa edustajia, kuka sitten enemmän ja kuka vähemmän valioyksilöitä ... Mutta taannoisena iltana tämä teki jotain hyvin hämmentävää. Tuo ihastuttava pariskunta, joihin tutustuimme nyt olosuhteiden pakosta tämän ikävän tapaturman seurauksena, olivat meillä tekemässä kotikäyntiä Sasain luona, jolla haavakohtiin kerääntyy nestetaskuja, joita pitää välillä tyhjentää. Osoittautui nimittäin niin, että tuo naispuoleinen osapuoli pariskunnasta on ihan ammattitaitoinen eläinten hoitaja ja aidosti kiinnostunut Sasain voinnista. Nyt ei voisi koiramme olla paremmissa käsissä, kun tämän rouvan hoteissa. Ja pariskunnan miespuoleinenkin on selkeästi eläin ihmisiä, tai - rouvansa sanoja lainaten - ihan koira jokseenkin itsekin. (Tarkka sanamuoto taisi olla siinä sitten hoidon tuoksinassa, että "kyllä koira koiran tuntee".)

Sasai leikkii Uuno Turhapuroa hoidettujen haavojensa kanssa ...

Nimittäin - siinä kävi sitten sillätavalla, että rouvan tutkiessa, hoitaessa ja vähän neulalle pistellessä tuo herrashenkilö rapsutteli ja silitteli ja höpötteli siinä Sasaille, joka maata rötkötti pää miehen käsissä niin autuaan onnellisena kuin kissa kissanminttu puskassa! Uskomatonta, mutta totta! Tämä koira joka aina murisee jokaiselle vieraalle joka rakasta ystävääni kehtaa lähestyä, ja miehille ihan jo muutaman metrin päässä saati sitten jos ne sellaiset turjakkeet kehtaavat sanoa jotain niin tämä on valmis käymään niiden kimppuun heti siltä seisomalta. Ja nyt tämä mies onnistui saamaan meidän Sasaille sellaisen parin vuorokauden autuaan kestohymyn huulille!

Niin, että kyllä, tässä on selkeästi sellaisia ihmisiä, joihin olisi hurjan miellyttävää tutustua lähemminkin. Höpötellä eläimistä ja kaikesta muustakin maailman menosta, mutta sellaiset jutut eivät sitten enää kuulu tähän blogiin edes mainintana.

***

Eilen mietin ja pohdiskelin oikein urakalla, että mitenkäs sitä saisi vähän tyhjennettyä Sasain lapojen kohdilla olevia isoja nestetaskuja. Toisella puolella lavassa on aikuisen sormien kokoinen v-mallinen kuolion kohta (siis iho on kuoliossa, ei lihas) ja siitä sai hiukan hellitettyä painetta eilen. Kuolioalue kun pyrkii nyt itsestään irtoamaan, niin sen alta valuu nestettä pikkutipoittain. Niin, tai siis valui, siis tiputti ... kunnes ... Tänään Sasai sitten päätti ihan itse, että nyt sitten riittää tämä paineen keruu tuonne ihon alle ja yksinkertaisesti ravisti turkkiaan (silleen, tiedättekö, miten koirulit ravistavat itseään kun ne ovat märkiä)niin voimakkaasti, että tuo kuolio kohta irtoili reunoistaan niin paljon, että nestekertymä suorastaan tulvahti lattialle. Ei siinä voinut kuin nauraa kaaoksen keskellä ja tuumata, että olisi nyt hyvä koissu edes tehnyt temppunsa jossain muualla, kuin kokolattiamatolla! Sen siinä jälleen näki, että eläimet määrää ja ihmiset vain hääräävät ympärillä, turhakkeina lähestulkoon eläinten näkökulmasta katsottuna.

Nyt tämä haukahtelevan puoleinen karvatassu makaa sitten niin itseensä tyytyväisen näköisenä omalla paikallaan ja kerjää rapsutuksia, kuin suurenkin uroteon tehneenä. Siihen kun vielä saisi selvyyden, että miksi se aina maatessaan pönkää melkein puoliruumistaan tuonne meidän sängyn alle, vaikka tilaa oikoa tassuloita ja heiluttaa häntää olisi avarammassa vaikka muille jakaa. Vai sitäkö se koettaakin? Saada ystäväiseni tai pahimmillaan minut viereensä pötköttämään, että olisi helpompaa vahtia rakkaitaan näin pipinä ollessaan? Yhtä aikaa sekä kiehtovan hauska, että hirvittävä ajatus, minulle siis ...

Sasai rakkaan ystäväni rapsuteltavana

***

Ja sitten pikkuinen kissa-kevennys. Eli meidän vauva-kissamimme Fubuki on päättänyt, että isona siitä tulee koira. Tämä kävi ilmi siten, että menin  silittämään koiran ulkoilutavaroissa nukkuvaa Fubukia. Halailin ja rapsuttelin ja nuuhkutin ja ... sitten nuuhkuttelin hiukan lisää. Kävin koko kissan läpi, pään päältä, hännän juuresta, massusta ja etenkin tassuista! Ja kyläpä vain, ihan jopa sieltä tassujen anturoista, joista kissa päästää (aivan kuten koirat) omia feromonejaan ja tuoksuvat niin ihanasti kissoilta - paitsi Fubuki ... Tämä vauva-katti on päättänyt alkaa haista koiralta! Siis oikeasti! Kissa joka tuoksuu koiralta!!! Nyt en kyllä tiedä miten selviän tämän tiedon kanssa mitenkään ... Ja no, joka tapauksessa, tässä muutama kuva tapauksesta:

Fubuki kissa-vaavi nokosilla koirien ulkoiluvälinelaatikossa



Sasai mietiskelee, että mitä tuollainen pikkuruinen karvapallo oikein tekee sen ja Titsun tavaroissa
(Kuva on otettu ennen Sasain onnettomuutta)

*** Ja juu, koetan saada seuraavan päivityksen aikaan pelkästään rakkaista wotistamme, jotka tässä hullunmyllyssä ovat jääneet täysin sivuosaan ihka omassa blogissaan. ***