Suun täydeltä rotan häntää ei ole kiva kokemus.

Olipa kerran pikkuinen rottaliini - ja olipa oikeastaan toinenkin. Itseasiassa, oli kerran kolme rottaa ... siis, piti olla kolme rottaa ... odotappas nyt hivenisen ystävä hyvä. 

Kierrän kaarran rottahäkkiä, löydän yhden ja löydän toisen. Silmäilen ja huhuilen, pikkuisen jo ravistelen, mutta eipä näy enempää. Katson riipparista, katson taskusta, avaan pahvipesän ja kurkin jokaisen kulman. Vaan eipä ole kuin kaksi rottaa,ei vaikka miten katsoisi - ei tule kolmatta rottaa vaikka miten tarjoilisin herkkua jos jonkinmoista.

Siis, niinkuin jotenkin asiallisesti kerrottuna: menin ihan normaalisti aamusella sanomaan rottasille hyvää huomenta. Niinkuin joka aamu, ensin tietokone päälle, sitten kahvi tippumaan ja niitä odotellessa herättelemään rottimeja murusia. Mutta tälläkertaa jäi kyllä melkein kahvit juomatta ja vaikka mikä tekemättä, sillä Rari oli hukkaantunut jonnekkin yön aikana. Kolusimme koko häkin ja vähän vaikka mitä, puhumattakaan että tarkistimme kymmenkunta kertaa että olihan meillä yöllä kissavapaa makuuhuone. Sydän jätti väliin lyönnin jos toisenkin ennekuin sain paikallistettua pikkuruiseni ihan tyytyväisenä häkin ulkopuolelta pesemässä itseään. Siimahäntä ei juuri muuten korvaa lotkauttanut hädälleni, sen kun mulkaisi pahasti että "noin se mami huutaa ja häiritsee rauhallista aamupesuani - kehtaakin mokoma!"

Tutkittiin sitten häkki suurinpiirtein suurennuslasilla ja meni aikamoinen tovi, ennenkuin ymmärsimme miten yksi tytöistä oli päässyt karkureissulle. Joku, ehkäpä kaikki, oli nakertanut alimman kerroksen lattianrajassa olevan muovisen tuen palasiksi, venyttänyt sitten pienoisilla käpäläisillään verkkoa niin, että sinne tuli juuri ja juuri yhden pienen Rarin mentävä aukko. Hurjaa, pelottavaa - oikeasti. Okei, on ystäväni kertonut kerran jos toisenkin rottien älykkyydestä ja näppäryydestä, mutta jotenkin se ei ollut sisäistynyt minulle ennenkuin nyt tosipaikan edessä. Eli mahdollisimman vankaksi tehdystä häkistä pääsee ihan noin vain talssimaan pois kun vain vähän viitsii nähdä vaivaa. Ja mitä ilmeisimmin juuri sitä nämä kolme kyllä viitsivät kovastikkin nähdä vaivaa! Bongasimme sitten kerrasta vaikka mitä koloa josta voisi päästä pihalle, kun vain hoksaisi - ja päätimme olla rottiamme viisaampia. Joten rakensimme vahvistuksen pohjaan jotta moista reissua ei enää nähtäisi - kiinnitimmepä sitten oven parilla ylimääräisellä piipun rassilla sekä sivusta että yläkulmasta. Nyt vain epäilyttää kovasti rottien ylenpalttinen hinkuaminen apuun, kun joko avaamme tai suljemme häkkiä ...

Ai niin, ehkä jos myös tämän mainitsisin sitten vielä. Kyllä - tuolla se tyytyväisenä näyttää nukkuvan kerrosriipparissa Rari alimpana rottakeossa. Hyvin näyttää toipuneen kiinniottamisestaan.

Rari - Ronia -Shiri

On meillä kunnostauduttu muussakin kuin häkistä karkailussa. Nimittäin pituushypyssä ja seinäkiipeilyssä ainakin. Kun otetaan ensin yksi rotta, nostetaan se olkapäälle ja asetutaan noin puolentoista metrin päähän häkistä. Lisätään sitten tilanteeseen sängynalle unohtunut kissa sekä vaihtoehtoisesti se oma kotihäkki tai ikkunaverhot. Huomataan ihan yhtäkkiä että minnes se rottimi katosikaan kun olkapäällä ei enää tunnu rottaa - huomataan tämän jälkeen sängyn alta tullut hartaasti haukotteleva ja nautinnollisesti venyttelevä kissa. Ja lopuksi pääsemmekin sitten etsimään rottaa joko sieltä jostain verhotangoilta taikka häkin päältä, riippuen tasan siitä että kummasta rotta päättikään juuri tälläkertaa etsiä turvaa.

Hurjia hyppyjä ollaan sitten ihan tarkoituksellakin harjoiteltu, pisin matka taisi olla toistaiseksi Rarin hyppy sängyltä häkin oveen, matka sen puolitoistametriä hieman vinosti ylöspäin suunnilleen 30 asteisessa kulmassa. Ei tarvita edes sitä kissaa kannustimeksi jos Rari vaan saa päähänsä haluavansa jonnekkin. Ja yleensä tuo rottimi kaipaa hyvin hyvin kauas sieltä, missä joku voisi murusta pitää kiinni. Silitykset sille kyllä kelpaa sekä herkut, mutta sitten itsenäisen rotan vaellusvietti (Rari varmaan sanoisi tähän itse että uteliaisuus) ottaa jälleen vallan ja rotta pyrkii nopeasti kauas mamista. Siis oikeasti - minä kun haaveilin että kunhan tämä vesseli tästä kesyyntyy ja oppii tuntemaan minut, saan touhuilla kaikkea kivaa rottimini kanssa. Vaan eipä tuo näytä mitenkään toteutuvan ainakaan minun siamese -muruliinini seurassa! Rari viipottaa omia menojaan vaikka miten houkuttelisin sitä luokseni. Ei toimi kurkut ei porkkanat (siis oikeat sellaiset) eikä puuro tai ruisleipä -ei edes liha jota Rari kyllä hotkisi suihinsa ainakin oman painonsa verran ihan kevyesti. Voihan tuo rottimi juuri sen verran viipottaa likeltäni että nappaa herkun mukaansa, mutta sitten se viipottaakin samaa vauhtia suoraan jonnekkin itse valitsemaansa paikkaan herkuttelemaan.

Hassua oikeastaan että vastaavasti Rari on sitten ainoa rotistamme joka suorastaan hätääntyy jos minä koetan poistua huoneesta. Alkaa hurja säksätys ja hampaiden kalistelu, ellen ota rottaa mukaani jokaiselle vessareissulle tai vedenhakumatkalle. Luulen että jos Rari saisi päättää niin sehän lähtisi mukaan jopa kauppareissuille tai koiria ulkoiluttamaan, mutta itse en ole kovin ihastunut ajatukseen. Mutta jokatapauksessa, elämä rottien kanssa ei siis ole tylsää, ei millään muotoa. Voit varautua hilpeän hihityttäviin hykerryshetkiin, kouristavan konkreettisiin sydämen tykytyksiin, silmiä kirveleviin kyyneleihin, mahaa kipsistäviin naurunpuuskiin, hiukset nostattaviin säikähdyksiin sekä moneen muuhun, mutta ei: tylsää ei näiden vekkuleiden kanssa taatusti tule!

Yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta. Vaikka oltais sitten ihan kusessa ...