Jotain korjattavaa, pikkuisen iloittavaa ja WottiaWottiaWottia !

Ihan ensiksi pienehkö korjaus tuohon edelliseen postaukseen:

 Eli tuo tapaturman toinen osapuoli olikin sakemanni -koiruskainen eikä laika, kuten virheellisesti tulin kirjoittaneeksi. Syyt tuohon lapsukseen saavat nyt jäädä suurelta yleisöltä peitoksiin.

Ja pieni jatko tuolle edellisen kirjoitukseni Post Scriptiin (eli jälkikirjoitukseen): Tuon surullisen tapauksen toiset osapuolet osoittautuivat oikein mukaviksi ihmisiksi. Ihanan virkistävää ja siunauksellista tavata vielä nykyään yhä harvinaisemmaksi käyvän 'vastuunsa kantava suoraselkäinen ihminen' -lajin valioedustajia. Erittäin harmillista että tapaamisen täytyy tulla kohdalle tällaisissa merkeissä. Ja toisaalta, vasta näissä tilanteissa se ihmisyyden todellinen aste mitataan. Yhtä paljon kuin meillä pelättiin että he laistaisivat omasta osastaan, pelättiin heillä että me olisimme 'raivolla kaikesta selviää' ihmisyyden edustajia. No, sitä me emme ole. Tuossa perheessä käydään nyt läpi suruprosessia, jolta itse vältyimme - eli perheen jäsenen poistumista. Vielä kerran osanottomme ja tukemme täältä muutaman kymmenen metrin päästä. Ja vaikka lähempääkin ...

Sitten sitä iloittavaa puolta:

Meidän iki-ihanainen Ludu-kissimirrimme kuori itsestään tässä aivan uuden puolen. Kyllä se jo on ollut pitkään tiedossa, että pörröisin perheenjäsenemme on kovin huolissaan aina jonkun ollessa kipeä tai surullinen. Ludulla on tapana pyrkiä hinnalla millä hyvänsä (tämä tarkoittaa jopa ovien avaamista ihan itse, uskomattomia korkeita loikkia ja käsittämättömien lämpötilojen sietämisiä) sen henkilön viereen, joka tarvitsee lohtua ja tukea. Nyt Ludu pyrkii liki samanlaisella innolla lähelle Sasaita. Harmi vain, että Sasai ei vielä ole valmis ottamaan vastaan moisia kiintymyksen osoituksia kissalta ... Jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan nyt, miten tämä tästä kehittyy.

Hauskoja pikkutilanteita tässä on jo tullut tuon lievästi tokkoraisen koirulin kanssa. Vaikka Sasai onkin mitä ilmeisimmin yhden ihmisen (eli rakkaan ystäväni) koira, niin selvästi minä olen päässyt likelle laikamme sydäntä. Taidankin sitten olla toistaiseksi ainoa ja siten ensimmäinen kissa, jonka koiramme hyväksyy. Tällähetkellä Sasai majailee minun ja ystäväni makuuhuoneessa poissa isosta hälystä ja stressistä. Ja emännän poistuminen huoneesta ei ole tietenkään kauhean hyvä juttu. Tässä huomaan, että me olemme kiintymässä toisiimme - minä ja Sasai. Sillä ihan oikeasti, minä unohdun välillä rapsuttelemaan rauhoittavasti tuon karvaturrin silkkisiä korvia ja se ottaa ne hellyydenosoitukset vastaankin rentoutuen. Hiukkasen surullista mutta loppupeleissä todella koomista on katsoa kuinka lääketokkurainen koira koettaa heiluttaa innokkaasti häntäänsä tervehtiäkseen, saaden lähinnä aikaan laiskalta näyttävää lehmänhännän heilutusta iloisen koiranhännän vispauksen sijaan. Nostaa kaulurissa olevaa päätään nuuhkimaan tuttuja ja turvallisia hajuja päättäväisenä, todellisuudessa horjuen sen verran että nenä menee monta kertaa niiden ystävällisten sormien ohitse joita se koettaa nuuhkia. Ja loppukaneettina rakkaamme yrittää heittäytyä selälleen ja nostaa takakäpälät kohti taivaita saadakseen rapsutuksia, mutta kiristävät tikit lonkkataipeissa estävät moiset aikeet - ja koira raasu näyttää lähinnä anteeksipyytävältä kuin olisi loukannut meitä kun ei kykenekkään tekemään omia hellyydestä ja kiintymyksestä kertovia elkeitään.

Ehkäpä kaiken tämän seurauksena perheemme eläimellisen puolen jäsenistön laumadynamiikka saa aivan uusia käänteitä. Jospa meillä kohta onkin koira ja kissa kainalokkain, seurassaan parisen kappaletta rottalapsosia? Ja sähikäis -kissamme asettuisivat loikoilemaan lähelle koiria sulassa sovussa ja hiiret eivät häiriintyisi niiden intensiivisestä tuijotuksesta enää? Ainakin se on jo pakon edessä muuttumassa, että pieni Titsukainen oppii olemaan yksin (ilman toista koiraa) ilman valtavaa ahdistusta. Ja kunhan Sasai tästä toipuu jokseenkin jaloilleen ja voimme taas alkaa kouluttaa murusta, niin saamme aivan uuden mahdollisuuden aloittaa alusta sekä ohitusten, uusien tilanteiden että kissojen sietämistä. En voi kuin ihmetellä jälleen, miten ihanasti Taivaallinen Isämme ottaa kaiken huomioon ja antaa meille mahdollisuuksia uusiin alkoihin tilanteissa, jotka ihmissilmillä katsottuina ovat umpikujia tai katastrofeja.

Wottia Wottia Wottia ... :

Viimeaikoina olemme koittaneet kovasti virikkeellistää talon isompia siimahäntiä. Laitoimme muun muassa tyhjään munakennoon jotain hyvää ja harvinaista herkkua mussukoillemme. Sitten asettelimme munakennon aivan häkin pohjalle, sinne avaraan tilaan jota wottiaiset käyttävät harvemmin. Mikä vilinä ja vilske! Jossain on jotain hyvää, vipattavia viiksiä ja nuuhkivia nenia. Isoa säksätystä, pientä mutta lujaa puhinaa. Paljon pienten jalkojen juoksua ja rapinaa häkin seinämissä. Missä, missä, missä, missä? Tahtoo, tahtoo, tahtoo, tahtoo! Minulle ensin, minulle, minulle, heti paikalla! Vaativaa ääntelyä meille ihmisillepäin. Mutta ei, emme yhtään avittaneet vaan nyt saivat pikkuiset pähkäillä ihan itse miten herkkujen luokse oikein pääsee. Rari ja Ronia olivat ensimmäisinä havaitsemassa että suunta pitää nyt olla alaspäin, ei ylöspäin. Shiri jäi ylimmälle tasanteelle nuuhkimaan ja pohtimaan - tai sitten laiskasti odottamaan ... Nimittäin siinä kävi sillätavalla, että kun Ronia ensimmäisenä hiffasi missä herkut oikein ovat, se kiipesi kiireesty ylemmäs takaisin. Suhahti ensin jotain Rarille nopeasti ja sitten kiipesi ylhäälle saakka Shirin luokse, istuksi siellä ainakin puoliminuuttia juoruamassa ja kipitti sitten alas - Shiri vanavedessään! Että sellaista huijausta - ei ole ihme, että Shiri vain lihoo siinä missä muut kasvavat ja pyöristyvät terveesti.

Aikansa käänneltyään ja väänneltyään isoa munakennoa (sellaista 15munan kennoa) ympäri ja ämpäri pitkin häkin pohjaa ne saivat ravistettua kennosta kaiken herkun syötäväksi. Tosin niin, että raskaan työn tekivät lähinnä Ronia ja Shiri, kun taas Rari pienimpänä ja nopeimpana kävi vain muiden seasta napsimassa parhaimmat herkkupalaset itselleen. Jostain syystä (- kröhöm tuota ... siis minulla "Taivaan-Isä-rakas-anna-RariRotan-jäädä-silleen-kivasti-pikkuruiseksi" rukouksien esittäjällä ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa -) Rari ei kasva samaa tahtia koko sen kummemmin kuin pyöreyttäkään näiden kahden muun kanssa. Mutta eipä tuo näytä mitenkään menoa haittaavan.

Että tämmöistä tälläkertaa - harvinaisen tiheiden päivitysten myötä Rotta -kolmikko toivottaa hyvää kouluvuotta hiukkasen myöhässä kaikille ihan oikeita kouluja käyville ihmisille ja miksei eläimillekkin.

Verta, kyyneliä ja helpotuksen huokauksia

Tämän blogin piti pääasiassa kertoa wottaliskeista. Mutta nyt kyllä taidan kertoa hiukkasen koirista ... Meidän Sasai koiramme koki kovin kovia tuossa taannoisena yönä. Ihan kuin ei tätä karvaturria olisi jo tarpeeksi yhdelle elämälle koeteltu. Tai sitten meitä ei ole vielä tarpeeksi hiillostettu Taivaan-Iskän jalostavassa tulessa. Olipa kyse kummasta tahansa, niin jälkimmäistä meissä perheenä ja yksilöinä ainakin tapahtuu tämän tiimellyksen tuoksinassa. Mutta nyt kiirehdin jo asioiden edelle ja sivulle, joten aloitetaan jokseenkin alusta:



Sasai on siis sellainen ihana laika-poika, joka pääsi mutkien kautta liki heitteille jätetystä olotilasta koiratarhan kautta ystävälleni noin 5vuotta sitten. Tämä murunen on osoittautunut sitten todella haasteelliseksi kaveriksi reviiritietoisuutensa, omistajaansa kohtaan tuntemansa kiintymyksen (Lukekaapas kirja koirasta nimeltä Tulip) ja vieraita kohti tuntemansa epäluuloisuuden vuoksi - noin niin kuin helpoimpia juttuja mainitakseni. Luottamus ihmisperheeseen on ollut kovasti koetuksella jo moneen otteeseen yllättävien kotirauhaa häiritsevien no-en-minä-nyt-tajunnut-soittaa-edes-ovikelloa-saati-että-odottaisin-lupaa-tulla-sisään-vaikka-oikein-hyvin-tiedän-että-sinulla-on-vahtikoira-vapaana-kotonasi idioottien ihmisten sekä typerien ei-minun-koirani-ketään-pure-vaikka-vähän-muriseekin koiranomistajien vuoksi. Silti ystäväni on jaksanut kärsivällisesti ja aikaa vievästi kouluttaa Sasaista oman perheen tuntevaa ja nykyään vieraitakin jo hyväksyvää lemmikkiä. Aika menestyksekkäästi vieläpä sanon minä, joka pelkään kuollakseni isoja koiria, mutta voin ihan yksin viedä tätä koiraa pihalle pissille!



Sasai on muuten hurjan älykäs tässä suhteessa ... Ystäväni noudattaa viisaan Victoria Stillwellin ohjeita koirien koulutuksessa ja niitä seuraamalla minäkin pääsin ystävystymään tämän laika-pojun kanssa. Sasai kun ensikertaa tutustuessamme murisi ja vahti kaikkea ja kaikkia mikä vähänkään edes näytti suunnittelevan lähestyvänsä sen rakasta omistajaa (Ystävääni siis) ja ilmoitti epätyytyväisyytensä matalalla murinalla. Ja tietenkin tervehti sitten niitä joita halusi hyväksyä hyppimällä ja nousemalla takajaloilleen ja nostamalla etutassut ihmisen olkapäille. Minun koira-kammoanihan tuollainen suorastaan lietsoo joten olimme melkoisella törmäyskurssilla siinä ... Ystäväni opettikin minut aina kääntämään koiralle rauhallisesti selkäni tämän koettaessa hyppiä. Sasaita opetettiin siihen, että koira saa rapsutuksia vain ollessaan rauhassa istumassa tai muuten nätisti paikoillaan. Ja oppi meni hyvin perille. Toisena päivänä vierailuani ystävälläni olin juuri tulossa makuuhuoneesta siihen tilaan, jossa Sasai oleskeli ja koira tietenkin tarkkakorvaisena oli heti ovella tarkistamassa onko tulija ystävä vai vihollinen. Nuuhkaisi ilmaa oven hitaasti avautuvasta rakosesta, valmistautui hyppäämään todetessaan minun oleva sellainen jota joku päivä pitäisi oppia hyväksymäänkin kun se emännän rehjake niin itsepintaisesti väitti ... ja istuikin sitten kiireellä alas kauniisti oven vierelle tunnistaessaan minut hajusta sekä käänsi päätä oikein somasti kallelleen tuijottaen minua niin vetoavasti , että enhän minä muuta voinut kuin silittää sitä pikkuisen. Ja rapsuttaa korvan takaa. Ja kutitella kyljestä. Ja .... huoh ... niin siinä siten kävi, että minä taisin menettää sydämeni koiralle vaikka olenkin henkeen ja vereen ollut aina kissaihminen!



Ja takaisin asiaan siis ... kaiken tämän jälkeen Sasai on nyt sopeutunut uuteen kotiin ja laajentuneeseen perheeseen vuoden asumisen päätteeksi. Ulkoilutkin ovat olleet mukavia uuden maaston tultua tutuksi epäluuloiselle koirallemme. Ja sitten tuli tämä ... Vanhin lapsistamme, poika, vei Sasaita iltalenkille kotimme takana olevaan metsään. Jossa sitten oli yksi nainen 3n koiransa kanssa samaan aikaan lenkillä - yksi niistä omaa laikaamme rotevampi laika-uros VAPAANA! Eikös tämä koira käy kiinni meidän omaamme ihan tappoaikeissa! Vammoja saivat niin poikamme kuin koirammekin. Mikäs siinä auttoi kuin lähteä yösydännä tunnin ajomatkalle kohti eläinlääkäripäivystystä - josta siitäkin sain soitella vielä ajaessa jos jonnekin että löysimme sellaisen lääkärin joka kykeni ottamaan meidän koiramme vastaan tuohon aikaan yöstä , elikkä kello kävi suunnilleen muutamaa kymmentä minuuttia vajaana kohti keskiyötä.

Nyt on pakko sanoa, että onneksi meillä on Taivaan-Iskä suojanamme! Ensiksikin olimme olleet (minä ja ystäväni) koko päivän varhaisesta aamusta liikkeellä aikeenamme tulla kotiin vasta lähempänä klo 22:ta. Kuitenkin päivän mittaan koimme, että meidän olisi hyvä lähteä jo aikaisemmin kotiin vaikka se merkitsikin ehtoolliskokouksesta paitsi jäämistä (no, onneksi ehtoollista saa ja voi viettää koska vain ja missä vain, joten se ei ole sellaisiin sidottu juttu - ja kyseisen saarnankin pääsee kuuntelemaan tässä lähipäivinä youtubesta, joten senkin Iskä ajatteli ihanasti loppuun saakka puolestamme) ja teimmekin niin. Kotona ehdimme ottaa muutaman tunnin nokoset (edellinenkin päivä oli kulunut reissussa ja pari edeltävää yötä tuosta johtuen tosi heikoilla unilla) ennen kuin kotimme täyttyi verestä, kyynelistä ja hädästä. Poikamme tuli hätäisenä metsästä aivan veressä itse kantaen mukanaan veristä koiraa. Ystäväni otti hoitaakseen koiran, minä pojan ja aloimme kartoittaa pojusten saamia vammoja. Koiralla puremahaavoja korvassa, lonkassa ja kyljessä. Pojalla samanlaisia molemmissa käsissä ja olkapäissä. Molemmilla edessä sairaala-keikka. Ja yleensä eläinlääkäri ja ihmislääkäri eri suunnissa ainakin näin keskiyöllä. Talossa vain yksi auto käytettävissä. Jep jep, herkullinen tilanne joka suorastaan kerjää Murphyn lain toteutumista. Mutta meilläpä on salainen ase, sitä kutsutaan rukoukseksi. Nopea toiminta ja päättäväisyys, että me emme anna kumpaakaan pois emmekä ala leikkimään kummankaan hengellä. Otin siis öljyä, voitelin molemmat ja julistin terveeksi pyysin (oikeastaan käskin) Jeshuaa kietomaan molemmat parantavan verensä suojiin. Ja sitten ei kun autoon ja kohti lääkäreitä.

Jälkikäteen sen aina vasta huomaa. Että koossa oli todelliset katastrofin ainekset. Ja että TaivaanIskällä todellakin on kaikki langat hallussaan ja Hän huolehtii niistä jotka uskaltavat heittäytyä. Sasain kyljessä oleva haava oli niin syvä, että se meni luuhun saakka. Siitä oli lähtenyt lihasta irti ihan kunnolla toisen koiran hampaisiin. Verenvuoto oli niin runsasta ,ettei meillä periaatteessa pitäisi olla tuossa enää hengissä olevaa laika-poikaa. Lisäksi Sasailta oli ihmeellisesti varjeltunut kylkiluut murtumilta ja sisäelimet vammoilta! Mutta Jumala on oikeasti ihmeellinen. Hänen suojeluksensa kantaa pitkälle. Ja vaikka ei tapahtuisi sellaista ihmettä, että kaikki haavat kuroutuvat umpeen siinä silmien alla, ei se vähennä minun uskoani mihinkään - oikeastaan päinvastoin. On monelta kannalta parempi, että Sasai paranee hiljakseen aivan normaaliin tapaan, hellässä huomassa ja suojeluksessa tulehduksilta ja komplikaatioilta. Me osaamme ja opimme suhtautumaan asioihin toisin, lapset oppivat ottamaan monia uusia asioita huomioon lähtiessään tekemään jotain. Me hioudumme yhä enemmän yhteen kun hoidamme kaikille rakasta eläintä yhdessä. Ja opimme toisistamme uusia puolia, uusia vahvuuksia ja kehittymisen aiheita. Puhumattakaan siitä, että saimme huomata perheemme liki jokaisen jäsenen kurottavan ensimmäisenä kohti Jumalaa kun on hätätilanne, ja vasta sitten rukouksen tukemana siirtyy reippaasti ja yksissä tuumin toimimaan.

Nyt, kun voi jo vähän huokaista sekä huolesta että helpotuksesta, niin sitä jää miettimään, miten kaikki asiat vaikuttavatkaan kaikkeen. Ja miten Jumala huolehtii koko kokonaisuuksista, vaikka me ihmiset yleensä jäämmekin kitisemään niistä yksittäisistä pikkuasioista.

Toipuva Sasai, joka on aivan pihalla maailman menosta tällähetkellä ...

PS: Tuon toisen koiran omistaja osoittautui ainakin alkutunnusteluissa hyvin fiksuksi tapaukseksi. Postilaatikostamme löytyi tänään yhteystiedot ja valitettava tieto, että Sasain kimppuun hyökännyt koira on lopetettu. Osanottomme heille lemmikin poismenon vuoksi. Tätä me emme olisi halunneet - olisihan tuo toinen laika ollut aivan yhtä rukoiltavissa kuntoon ja koulutettavissa Jumalan kanssa kuin meidän Sasaimmekin!