Eli tuo tapaturman toinen osapuoli olikin sakemanni -koiruskainen eikä laika, kuten virheellisesti tulin kirjoittaneeksi. Syyt tuohon lapsukseen saavat nyt jäädä suurelta yleisöltä peitoksiin.
Ja pieni jatko tuolle edellisen kirjoitukseni Post Scriptiin (eli jälkikirjoitukseen): Tuon surullisen tapauksen toiset osapuolet osoittautuivat oikein mukaviksi ihmisiksi. Ihanan virkistävää ja siunauksellista tavata vielä nykyään yhä harvinaisemmaksi käyvän 'vastuunsa kantava suoraselkäinen ihminen' -lajin valioedustajia. Erittäin harmillista että tapaamisen täytyy tulla kohdalle tällaisissa merkeissä. Ja toisaalta, vasta näissä tilanteissa se ihmisyyden todellinen aste mitataan. Yhtä paljon kuin meillä pelättiin että he laistaisivat omasta osastaan, pelättiin heillä että me olisimme 'raivolla kaikesta selviää' ihmisyyden edustajia. No, sitä me emme ole. Tuossa perheessä käydään nyt läpi suruprosessia, jolta itse vältyimme - eli perheen jäsenen poistumista. Vielä kerran osanottomme ja tukemme täältä muutaman kymmenen metrin päästä. Ja vaikka lähempääkin ...
Sitten sitä iloittavaa puolta:
Meidän iki-ihanainen Ludu-kissimirrimme kuori itsestään tässä aivan uuden puolen. Kyllä se jo on ollut pitkään tiedossa, että pörröisin perheenjäsenemme on kovin huolissaan aina jonkun ollessa kipeä tai surullinen. Ludulla on tapana pyrkiä hinnalla millä hyvänsä (tämä tarkoittaa jopa ovien avaamista ihan itse, uskomattomia korkeita loikkia ja käsittämättömien lämpötilojen sietämisiä) sen henkilön viereen, joka tarvitsee lohtua ja tukea. Nyt Ludu pyrkii liki samanlaisella innolla lähelle Sasaita. Harmi vain, että Sasai ei vielä ole valmis ottamaan vastaan moisia kiintymyksen osoituksia kissalta ... Jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan nyt, miten tämä tästä kehittyy.
Hauskoja pikkutilanteita tässä on jo tullut tuon lievästi tokkoraisen koirulin kanssa. Vaikka Sasai onkin mitä ilmeisimmin yhden ihmisen (eli rakkaan ystäväni) koira, niin selvästi minä olen päässyt likelle laikamme sydäntä. Taidankin sitten olla toistaiseksi ainoa ja siten ensimmäinen kissa, jonka koiramme hyväksyy. Tällähetkellä Sasai majailee minun ja ystäväni makuuhuoneessa poissa isosta hälystä ja stressistä. Ja emännän poistuminen huoneesta ei ole tietenkään kauhean hyvä juttu. Tässä huomaan, että me olemme kiintymässä toisiimme - minä ja Sasai. Sillä ihan oikeasti, minä unohdun välillä rapsuttelemaan rauhoittavasti tuon karvaturrin silkkisiä korvia ja se ottaa ne hellyydenosoitukset vastaankin rentoutuen. Hiukkasen surullista mutta loppupeleissä todella koomista on katsoa kuinka lääketokkurainen koira koettaa heiluttaa innokkaasti häntäänsä tervehtiäkseen, saaden lähinnä aikaan laiskalta näyttävää lehmänhännän heilutusta iloisen koiranhännän vispauksen sijaan. Nostaa kaulurissa olevaa päätään nuuhkimaan tuttuja ja turvallisia hajuja päättäväisenä, todellisuudessa horjuen sen verran että nenä menee monta kertaa niiden ystävällisten sormien ohitse joita se koettaa nuuhkia. Ja loppukaneettina rakkaamme yrittää heittäytyä selälleen ja nostaa takakäpälät kohti taivaita saadakseen rapsutuksia, mutta kiristävät tikit lonkkataipeissa estävät moiset aikeet - ja koira raasu näyttää lähinnä anteeksipyytävältä kuin olisi loukannut meitä kun ei kykenekkään tekemään omia hellyydestä ja kiintymyksestä kertovia elkeitään.
Ehkäpä kaiken tämän seurauksena perheemme eläimellisen puolen jäsenistön laumadynamiikka saa aivan uusia käänteitä. Jospa meillä kohta onkin koira ja kissa kainalokkain, seurassaan parisen kappaletta rottalapsosia? Ja sähikäis -kissamme asettuisivat loikoilemaan lähelle koiria sulassa sovussa ja hiiret eivät häiriintyisi niiden intensiivisestä tuijotuksesta enää? Ainakin se on jo pakon edessä muuttumassa, että pieni Titsukainen oppii olemaan yksin (ilman toista koiraa) ilman valtavaa ahdistusta. Ja kunhan Sasai tästä toipuu jokseenkin jaloilleen ja voimme taas alkaa kouluttaa murusta, niin saamme aivan uuden mahdollisuuden aloittaa alusta sekä ohitusten, uusien tilanteiden että kissojen sietämistä. En voi kuin ihmetellä jälleen, miten ihanasti Taivaallinen Isämme ottaa kaiken huomioon ja antaa meille mahdollisuuksia uusiin alkoihin tilanteissa, jotka ihmissilmillä katsottuina ovat umpikujia tai katastrofeja.
Wottia Wottia Wottia ... :
Viimeaikoina olemme koittaneet kovasti virikkeellistää talon isompia siimahäntiä. Laitoimme muun muassa tyhjään munakennoon jotain hyvää ja harvinaista herkkua mussukoillemme. Sitten asettelimme munakennon aivan häkin pohjalle, sinne avaraan tilaan jota wottiaiset käyttävät harvemmin. Mikä vilinä ja vilske! Jossain on jotain hyvää, vipattavia viiksiä ja nuuhkivia nenia. Isoa säksätystä, pientä mutta lujaa puhinaa. Paljon pienten jalkojen juoksua ja rapinaa häkin seinämissä. Missä, missä, missä, missä? Tahtoo, tahtoo, tahtoo, tahtoo! Minulle ensin, minulle, minulle, heti paikalla! Vaativaa ääntelyä meille ihmisillepäin. Mutta ei, emme yhtään avittaneet vaan nyt saivat pikkuiset pähkäillä ihan itse miten herkkujen luokse oikein pääsee. Rari ja Ronia olivat ensimmäisinä havaitsemassa että suunta pitää nyt olla alaspäin, ei ylöspäin. Shiri jäi ylimmälle tasanteelle nuuhkimaan ja pohtimaan - tai sitten laiskasti odottamaan ... Nimittäin siinä kävi sillätavalla, että kun Ronia ensimmäisenä hiffasi missä herkut oikein ovat, se kiipesi kiireesty ylemmäs takaisin. Suhahti ensin jotain Rarille nopeasti ja sitten kiipesi ylhäälle saakka Shirin luokse, istuksi siellä ainakin puoliminuuttia juoruamassa ja kipitti sitten alas - Shiri vanavedessään! Että sellaista huijausta - ei ole ihme, että Shiri vain lihoo siinä missä muut kasvavat ja pyöristyvät terveesti.
Aikansa käänneltyään ja väänneltyään isoa munakennoa (sellaista 15munan kennoa) ympäri ja ämpäri pitkin häkin pohjaa ne saivat ravistettua kennosta kaiken herkun syötäväksi. Tosin niin, että raskaan työn tekivät lähinnä Ronia ja Shiri, kun taas Rari pienimpänä ja nopeimpana kävi vain muiden seasta napsimassa parhaimmat herkkupalaset itselleen. Jostain syystä (- kröhöm tuota ... siis minulla "Taivaan-Isä-rakas-anna-RariRotan-jäädä-silleen-kivasti-pikkuruiseksi" rukouksien esittäjällä ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa -) Rari ei kasva samaa tahtia koko sen kummemmin kuin pyöreyttäkään näiden kahden muun kanssa. Mutta eipä tuo näytä mitenkään menoa haittaavan.
Että tämmöistä tälläkertaa - harvinaisen tiheiden päivitysten myötä Rotta -kolmikko toivottaa hyvää kouluvuotta hiukkasen myöhässä kaikille ihan oikeita kouluja käyville ihmisille ja miksei eläimillekkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti