Elikkä, ihan alkuun: Minä itse, Kizu (kotioloissa Kisu), olen sellainen tarpeeksi aikuinen naisihmeinen, jolla on yksi kappale teiniksi kasvamaan ehtineitä tyttölapsosia. Tuota pientä kissinpoikaa tupataan kutsumaan Bubuliksi tai Bubuksi nykyään. Ehkä meillä meni jossain geeniperimä sekaisin tai sitten lapsonen vaihtui ostoksilla (lue: osastolla) tai muuta vastaavaa. En ole kauheammin moista miettinyt, sillä tuo on ollut maailman kaunein ihan ensimmäisestä itkupotkuraivaristaan saakka - jonka Bubuskaiseni muuten sai jo muutaman tunnin ikäisenä. Mutta se siis tuosta kissinpojasta, emäkissistähän tässä piti kertoilla ... eli ... tuota ... mitä tässä nyt voisi sanoa ... kissa on aina kissa, eipä siitä kai muuta loppupeleissä ole sanottavaa. Ne, jotka eivät tiedä mikä kissa on - puhumattakaan Kizuista - voivat vaikka googlettaa sellaisen kaunokaisen kuin hietakissan, eli sandcatin, eli Felis Margaritan. Kyllä noilla pitäisi asian aueta hieman.
Meidän kahden lisäksi täällä asustaa siis tuo ihana, rakas, ainutlaatuinen ystäväiseni, jonka ansiota on että tämmöisen blogin on ollut edes mahdollista syntyä. Ja tuolla ystäväiselläni on itsellään myös yksi kappale teiniksi venähtäneitä pojankloppiaisia ja sitten pari murkkusta, molempia sukupuoli tietenkin se yksi kappale että vaaka pysyy tasapainossa. Ja näiden kaikkien lisäksi talossa häärii piikalikkana sellainen jonkusen verran teiniyttä jaloistaan karistanut, mutta ei ihan aikuisikää saavuttanut siskolikkani. Että semmoinen ihmissakki näitä wottaleita hoitaa ja rakastaa tässä talossa.
Mitä sitten tulee ihan otsikon mukaiseen eläinlaumaan, niin perheestä löytyy kiva määrä nelijalkaisia vipeltäjiä. Uskokaa pois, ei tule tyhjää hetkeä tai tekemisen puutetta meillä sen kummemmin lapsilla kuin aikuisväelläkään! Onneksi kaikki osallistuvat karvamassujen hoitamiseen sen hellimisen ja rakastamisen lisäksi. Mutta joo, löpinät sikseen ja asiaan ...
Ystäväni on hyvin, hyvin, hyvin eläinrakas ihminen. Niimpä hänellä oli ihania kissimirrejä, suloisia karvapallukoita, kehrääviä hännäheiluttajia kaksin kappalein. Minulle taas sellaisia oli eksynyt hoiviini nelisen kappaletta. (No hei, miettikää nyt, kyllähän tämmöinen lempinimi jotain velvoittaa!!! ) Joten kun kaikki laitetaan yhteen, saadaan aikaan kuusi kissaa:
 |
| 1) Aatu -kollikattinen, virkeä vanhus. 2) Ludu (Jadena) pörrökattimi, jonkinlainen vanhuksen ja pikkuisen pennun sekamuoto ... 3) Tikva, löhöävä löllääjä joka jää aina jumiin kiivetessään jonnekkin. 4) Iinamini-kissamiimi (Sheena), villi-villi metsäkattimi josta sanottiin ettei se ikinä kesyynny halittavaksi. 5) Falisha, pentueensa pikkuisin jolla on aivan liikaa energiaa vaikka onkin jo ihan iso kissa. 6) Fubuki, satamasta saalistettu veitikkamainen puolipörrö. |
Kissoista vain 3 on ihan kotikissoiksi syntyneitä karvapallukoita, ja 3 sitten vähän karumpaa elämää nähneitä eläinsuojelun kautta meille saapuneita villimmänpuoleisia kissimeitä. Nykyään tosin jokainen näistä on aivan laiskanpulskea ja kehräämällä silityksiä kerjääviä kattimatteja, etenkin se ihka oikeia metsästä loukutettu villi-villikissa, joka alussa sähisi ja melkein hyökkäsi päälle jos laittoi kättä vähänkään sen sängyn alle missä Sheena-kattimi asusteli kulloisellakin hetkellä meille saavuttuaan.
 |
| 1) Titsu, todennäköisesti whippetin ja pystykorvan sekoitus, entinen katukoira ja tarhakoira. 2) Sasai, kaunis laika -koira jonka on ollut vaikeaa päästä yli tarha-ajoistaan ja oppia kotikoiran tavoille. |
Koirat eivät juuri ole olleet koskaan lähellä minun sydäntäni. Luultavasti tämä on johtunut enimmäkseen siitä, että kun sanon etten niistä välitä, vastataan aina että "Hyvänen aika, kyllähän kaikki nyt koirista pitävät!" No, en minä. Ja antipatiani sen kun nousi jokaisen tuollaisen kommentin kaikuna, puhumattakaan siitä, että pelkään isoja koiria. Joten, se oli aikamoinen haaste, kun ystävälleni muutti iso laika-koira, jolla oli karu historia hylättynä ja sitten pitkään tarhassa asuneena koirana. (Tosin, jos ei tämä koira olisi ystävälleni muuttanut, minä olisin nyt 3a villimiä kissaa köyhempi.) Ja jonkusen aikaa yhden koiran emäntänä oltuaan ystäväni tuumasi, että kyllä sitä pitää jokaisella jonkinlainen lajitoveri olla, ja niin tässä talossa asustaa siis 2 kappaletta karvapalloja, joilla on jokseenkin ihan lupa haukkua vieraita. Pienempi koiramaisista karvapalloista on muuten entinen katukoira, joten on tässä ollut aikamoista vilskettä kouluttaa 2hta vaativammanpuoleista koiraa. Mutta toisaalta, haasteitahan ystäväni kaipasikin koiria pyytäessään ...
Sitten meillä on vielä parisen kappaletta hiiroisia. Nämä pienet ihanat vipeltäjät elävät somasti sisustetussa terraariossa, eri huoneessa kuin wottiaiset. Hajustella nämä kyllä saavat toisiaan meidän muiden kautta ja pikkuhiljaa sekä wotat, että hiirulit alkavat tottua ajatukseen, että molempia eläimiä on samalla tontilla.
 |
| 1) Yakira, vielä melkein vaavi-hiiwi tuli yhtäaikaa wottien kanssa kaveriksi toiselle hiiwoiselle. 2) Viuhti, ihanan lämpöinen ihmisystävällinen hiiroinen, joka hiljattain jäi kaveritta ja sai sitten uuden murusen pesäänsä asustelemaan. |
Että tämmöinen pesue täällä. Ehkä joskus sepustelen enemmän näiden vaativimpien eläinten taustoja ja kotiutumisia. Mutta tälläerää taidan jättää tähän. Nyt on ajatukset vuodatettu taas yhdeltä erää sanoiksi tyhjälle ruudulle ja voin hengähtää hetken, kunnes pääni tulvii taas seuraavaa kerrottavaa ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti