Näyttelyjuttua ja sellaista … osa 1

Näiden uusien vaavien  myötä tuli näyttelyissä käyminen meidänkin elämään. Elinalla oli alusta saakka toiveena lisäännyttää Simchaa. Hodiya sen sijaan oli liian huonoturkkinen herättääkseen moisia toiveita meistä kenessäkään. Pet–luokassakin pärjäämistä hieman epäiltiin, mutta ainahan sitä voi kokeilla vaikka mitä – eikös niin? Joten niin siinä sitten kävi että lähdimme maaliskuussa (kuluvaa vuotta) neljän rotan voimin Lietoon näyttelyyn. Koska Shirillä on häntäknikki, se ei voi osallistua näyttelyihin. Tietenkin Shiri olisi voinut olla mukana turistirottimena jos olisimme halunneet, mutta kun kaikki systeemit oli meille aivan vieraita, niin päätimme ettemme ota yhtään ylimääräistä rottaa mukaan. Sen järkevyys voidaan punnita sitten ihan erikseen, että otimme mukaan heti ensimmäiselle kerralle neljä rottaa :D . Aivan, olemme jo täällä kotonakin tämän todenneet, että meillä ei ihan joka asiassa tuota maalaisjärkeä ole ylittämään innostuksen aiheuttamia tsunamiaaltoja päätösten teossa.

Se oli ihan ihan ihan hirveää heti kättelyssä. Siis, mitä näille pitää tehdä ennen näyttelyä? Pestä jokainen rottimi puhtaaksi, erityisesti hännät oikein huolella ja rasvata sitten myös. Ja tietenkin näyttelypäivänä vielä aamulla lähtiessä tarkastaa että kaikki ovat kunnossa, puhumattakaan sitten paikanpäällä tapahtuvasta viimehetken puunauksesta ja kiharaisten rexien nyppimisistä. Sen me tiesimmekin jo etukäteen että siellä näyttelyssä voi tulla jokseenkin tylsää joten varustauduimme pelikorteilla, kirjoilla, neulomushommeleilla – ja uskokaa tai älkää, jopa tietokoneella! Eväätkin piti muistaa sekä itselle että rottimeille. Koska rotat ovat pienissä näyttelybokseissaan koko päivän, on niille laitettava sinne hieman ruokaa sekä nestepitoista syötävää. Eikä tässä ole vielä mukana sitä stressaamista kun sitä vahtii ja pelkää pahinta ja rukoilee parasta näyttelyä edeltävänä viikkona säikähtäen jokaista pientäkin aivastukselta vaikuttavaa äännähdystä tai syvempää univaihetta joka voisi kieliä vaikka kuumeesta rotalla. Senhän siis sanoo aivan terve järkikin (ainakin toivottavasti, vaikka tämä ei nykyään enää taida pitää paikkaansa etenkään meitä nuoremman ikäpolven kohdalla) ettei sairasta tai aivastelevaa rottaa voi näyttelyyn viedä.

Miksi - oi MIKSI sinä teet minulle näin ?

Kynsien nipsaisuja ennenkuin  kehitimme hienomman tyylin, josta rotitkin pitävät enemmän ...

Näyttelyssä törmäsimme onneksi heti näyttelytilaan astuttuamme Elinaan, joten saatoimme huokaista helpotuksesta ja rentoutua, saisimmehan nyt ihan opastusta siitä minne lykätä rottamme päiväksi ja mistä hakea kaikki tarvittavat lippuset ja lappuset. Jännittyneinä ja ihmeissämme katselimme miten muut ottivat rotta kerrallaan omaa pesuettaan käsiteltäväksi ja puunasivat pienten niskoja tai viilasivat viimeiset silaukset rottien kynsiin ennen tuomaroinnin alkua. Siinä se vierähti vähän vajaa tunti ja sen jälkeen loppupäivä olikin oikeastaan silkkaa odottelua. Ne pelikortit, eväät ja muut tekemiset tulivat tarpeeseen, vaikka toisaalta meillä on likipitäen aina paljon höpötettävää, että tunnit vuorokaudessa tuppaavat loppumaan kesken, mikäli tahdomme nukkuakin joskus. (Sen siitä saa kun Taivaan Iskä lykkää tällaiset isaskar- ja sebulonluonteet yhteen … mutta ei siitä nyt tuon enempää. ) Näyttelypaikalle siis pyritään saapumaan siinä klo aamu kahdeksalta, ehdottomasti viimeistään klo yhdeksän ja tuomarointi alkaa useimmiten kymmenen kieppeillä. Arvostelut saatetaan päätökseen ja palkintoja jaetaan sitten joskus iltapäivällä kello viiden jälkeen. Pitkiä päiviä siis nämä näyttelyt kun ottaa huomioon vielä matkat jotka on aamun varhaisina tunteina ajettava ja illan myöhäisinä hetkinä ajettava uudelleen. Se olikin sitten jännää, oikein tosi tosi jännää kun odotimme niitä valkoisia lappusia ilmestymään omien rottaboksiemme päälle, joista voisimme sitten lukaista miten rottimiinimme olivat pärjänneet.

Kuten olettaa saattaa ei ensimmäinen näyttelymme ollut mikään jätti menestys. Pet–luokassa meillä oli siis ilmoitettuina Ronia ja Rari. Simchan olimme ilmoittaneet viralliseen luokkaan. Turistina matkassamme oli Hodiya jotta Elina saisi nähdä toistakin meille sijoittamaansa rottaa ja arvioida hoitomme laatua. Ronia ja Rari saivat ihan hyvät arvostelut omassa luokassaan. ”Herttainen rouva” Rari pärjäsi hienosti käsittelyssä, mutta iho oli hiukkasen kuiva ja kynsiä olisi pitänyt huoltaa hieman enemmän. "Hyvässä massassa" oleva Ronia läpäisi myös pet-tuomarien arvostelevat katseet, vaikka silläkin oli pikkaisen kuiva ja hieman hilseilevä iho. Molemmat saivat A:n, joka oli ihan riittävä meidän tarpeisiin. Simcha sen sijaan ei saanut virallisissa luokissa mitään sijoituksia ja Elina tuumasikin siihen, että täytyy jatkossa ilmoittaa Simcha silver blackina eikä pelkkänä blackina, kuten nyt olimme tehneet. Joten opimme paljon seuraavia kertoja varten, joita näillä näkymin tulisi paljonkin. (Syvä huokaus - minulle kun liki vakuutettiin, että vain 3 lemmikkirottaa ja tässä sitä nyt ollaan, minä melkein ystävääni innokkaampana ! ) Suurin menestys oli kuitenkin turistillamme Hodiyalla, jonka turkkia Elina yhdessä Saijan kanssa ihastelivat! Hodiyalla kun oli pienempänä karvattomia laikkuja ja kiharaa lähinnä vain viiksissä. Päätimmekin että seuraavassa näyttelyssä, joka olisi Helsingin messukeskuksessa PetExpon yhteydessä, Hodiya osallistuisi ihan näyttelyynkin vaikkakin vain pet–luokkaan.

Saimme siis oppia, että rukous auttaa tähänkin – vaikka toisaalta, eipä se meille juuri kovin uusi asia ollut. Kun hoitaa hommat huolellisesti ja parhaansa mukaan sekä on valmis näkemään vaivaa, niin rukous on ihastuttava lisä asioihin ja vähentää turhaa stressaamista ainakin puolella. Olen kuullut huhuja että kun tarpeeksi on ystävystynyt Taivaan Isän kanssa, niin sitä ei enää tarvitsisi stressata ollenkaan. Sitä aikaa odotellessa olisikohan Sasain clomicalmilla rauhoittavaa vaikutusta stressiperse meikäläiseen? Pitäisiköhän kokeilla?

Jotenkin Rari ei enää illalla ollut kauhean yhteistyöhaluinen ...