Vankikarkureita ja söpistelyä

Silloin joskus taisin kertoa miten Rari löytyi eräänä aamuna häkin ulkopuolelta. Nyt meillä on sitten kunnostautuneet muutkin tässä hommassa. Rattus–lehdessä olen naureskellut upeasti piirretyille sarjakuville karkailevista rotista. Ja erinäisten ihmisten blogeissa ja fb–sivuilla olleille kuville siitä, miten rotat syövät kaiken eteensä tulevan muovin aikeinaan karata. Eli, älä laita rottaa a) puiseen häkkiin b) muoviseen dunaan c) häkkiin jossa on liian leveät kalterien välit. Tuota dunaa emme ole kokeilleet eikä aikeitakaan ole ennenkö Simcha saapuu sulhastelemasta. Tai no – meillä ei ollut aikeita – päädyimme kuitenkin tekemään siten:

Kun sisko on poissa, täytyy järjestää säpinää:

Hodiya ei oikein kestänyt isompien kiimahumputuksia eikä jaksanut laittaa kovaa kovaa vastaan isojen pomomittelöissä, joten siirsimme sen aina yöksi pikkuisempaan häkkiin yksin. Laitoimme Hodiyan pikkuhäkin aivan isojen rottien häkin viereen. Näin rotit saisivat jutella keskenään eivätkä isot kokonaan unohtaisi pikkuista Hodiyaa yhdessä yössä, vaan toivottaisivat sen asiaan kuuluvin pissimerkein tervetulleeksi aina aamuisin. On muuten hauskan näköistä kun rotat pitävät juorukerhoa. Kolme isoa rottaa makaa aivan lättyinä tasollaan ihan vieri vieressä ja pikkuinen Hodiya kurkottaa omassa häkissään ja höpöttä isoille. Joskus tahtoisin oikeasti tietää mitä kaikkea ne oikein puhuvat keskenään. Joka tapauksessa Hodiyan pikkuhäkissä on muovipohja, ja pohja on siis aivan ison häkin vieressä. Tai siis oli … Nimittäin yhtenä iltana laitettuamme Hodiyan häkkiinsä huomasin Shirin viihtyvät kummallisen tiiviisti oman häkkinsä pohjalla ja kurkottautuneena ylöspäin. Samaan aikaan kuulin pienehköä rouskutusta. Siihen olemme jo tottuneet, mutta emme alistuneet, että Shiri syö öiseen aikaan ison häkin muovipohjia (onneksi niiden alla on sitten rautaa, joten karkailuavaaraa ei ole). Mutta nyt – kurkottautuneena ylöspäin? Mennessäni katsomaan tarkemmin huomasin Shirin koittavan syödä Hodiyan häkinpohjaan pakoaukkoa kaverille! Uskomattomia otuksia nämä rotat – oikeasti! Nyt häkit eivät siis enää – tietenkään – ole niin lähellä toisiaan että Shiri voisi nakertaa pikkuhäkkiä mutta kuitenkin niin likekkäin, ettei jokailtaista juorukerhoa ole tarvinnut peruuttaa.

Tuo oli vielä pientä seuraavaan juttuun verrattuna. Koska siis Hodiyalla oleva pikkuhäkki pitää kohta luovuttaa Simchalle – ainakin toivomme kovasti että pitää – niin aloimme miettiä muita ratkaisuja öitä ajatellen. Kokeilimme sitten siirtää isot rotit yöksi kanihäkkiin ja Hodiya sai jäädä isoon häkkiin hajustamaan sitä. Kuten joka ilta, otimme tietenkin Falisha–kissan meille unikaveriksi. Me siis nukumme samassa huoneessa rottien kanssa, eli myös kissa (joskus kaksi tai kolmekin kissaa) nukkuu samassa huoneessa rottien kanssa. Yö sujui oikein hyvin, mitä nyt vähän minun kenkkuileva selkäni haittasi yöunia. Aamuyöstä ystäväni heräsi kissa jaloissaan käymään vessassa. Ja laittoi hetkeksi tuuletusta huoneeseen. Hiukkasen hän ihmetteli miten Falisha oli niin huojentunut päästessään omistajansa vanavedessä alas (nukumme siis kissan kanssa parvella) ja toimitti nopeasti asiansa omaan pottaansa. Ystäväni kiipesi sitten takaisin ylös ja juuri kun hän oli kiskaisemassa peittoa korvilleen käski Taivaan Iskä häntä vilkaisemaan häkkiä. ’Miksi ihmeessä’ hän ajatteli – niin olisin minäkin ajatellut, häiritä nyt tuollaisella tavalla kun toinen yrittää saada unen päästä kiinni uudelleen. Mutta vilkaisipa sitten kuitenkin häkkiin ja totesi sen olevan tyhjä. Siis tyhjä ?!?! Kylläpä vain. Hodiyaa ei näkynyt missään. Itse heräsin tähän vaiheeseen kun ystäväni penkoi häkin kaikki riipparipussukat etsien pienen pientä rottaa. Löytämättä sitä siis ollenkaan. Ei kuin kissa ulos huoneesta ja rottajahtiin. Kovan vaivan ja penkomisen jälkeen löysimme itsensä märäksi hätäpissineen Hodiyan pyykkivuoren takaa lattialta. (Älkää koskaan enää sanoko että pyykit pitää heti viedä pesuun tai kaappiin kun niiden lattialle koriin heittäminen voi turvata pienen eksyneen rotan hengen! Nih!!!) Otin kullanmuruseni syliin ja tungin sen yöpaitani sisään turvaan. Ja nopeasti sen pieni sydän alkoi lyödä jälleen rauhallisesti ja herkkusiemenetkin maistuivat koettelemuksen päätteeksi. Jatkossa siis Hodiya menee kanihäkkiin ja isot pysyvät isossa häkissä! Sen verran vielä on pakko kiittää, että Jumalan meille antamat enkelisoturit tekivät työnsä hienosti ja estivät Falishaa lähtemästä karkulaisen perään yön hiljaisuudessa. En kyllä oikeasti tiedä mitä elämästä meidän moninaisen perheemme ja toinen toistaan hullumpien eläinten (puhumattakaan sitten meistä ihmisistä) kanssa oikein tulisi, ellei meillä olisi Jumalaa huolehtimassa meistä.

Hodiya söpistelee

Silloin kun Simcha oli vielä kovin pieni:

Olipa kerran viisi pientä rottaa. Tai oikeastaan kaksi pientä ja kolme hiukkasen isompaa rottaa. Tai no, siis kaksi pientä ja yksi melkein pieni ja kaksi tosi isoa rottaa … Ne kaikki asuivat samassa kodissa, yhdessä mukavien omistajien kanssa. Eli, kun pikkuiset Elinalta tulleet vauvat vielä oikeasti olivat vauvoja keksimme päästää rotat häkistä ulos seikkailemaan huoneeseemme. Miksikäs ei kun se kerrankin oli todella todella todella siisti. Avasimme siis häkin ovet ja odotimme että ne olisivat olleet kuin kevään ekalle laitumelle laskettuja vasikoita pukkihyppyineen. Sen sijaan meillä olikin viisi vapisevaa rottaa nuuskimassa avoimen oven luona että: hei, jotain on nyt eri lailla ja se pelottaa kovasti. Aikamme odoteltua nostimme rotat yksi kerrallaan pois häkistä ja länttäsimme keskelle lattiaa. Simcha erityisesti tajusi kupletin juonen saman tien ja lähti säntäilemään pitkin huonetta, kiiveten patteria, piiloutuen verhojen laskoksiin ja niin edelleen. Myös Rari kunnostautui mukavasti ja Shirikin aika reippaasti tutki ympäristöään. Ronia ja Hodiya sen sijaan enimmäkseen kyhjöttivät paikallaan joko sängyn alla (siihen aikaan meillä oli vielä sellaiset tavallisemmat sängyt) tai häkin alla. Tämä nyt on siis ihan normaalia huttua, rottien juoksemiset ympäri huonetta ja kiipeilemiset joka suunnassa. Varsinainen riemu repesi vasta kun siirsimme rotit takaisin häkkiin voidaksemme keskittyä ihan rauhassa katsomaan nettitelevisiota.

Katsoimme siis televisiota … keskityimme siihen … aivan rauhassa … kunnes näkökenttämme laidalla alkoi olla liikettä jota siellä suunnalla ei olisi pitänyt olla. Simcha kipitti pitkin patteria ja tutkaili verhoja! Eikös me juuri laitettu kaikki rotat häkkiin? Ehkäpä olimme sitten unohtaneet tämän yhden pienokaisen, mutta asiahan olisi nopeasti korjattu. Ei muuta kuin Simcha kiinni ja häkkiin. Kaikki meni nopeasti ja näppärästi ja rauhallisesti. Jatkoimme siis television katselua. Aivan rauhassa edelleen … kunnes näkökentän toisessa laidassa oli jälleen liikettä, jota siellä ei olisi pitänyt olla! Simcha jälleen kerran! Nyt se viipotti häkin alustalla olevia tavaroita tutkimassa ja suunnitteli mitä luultavimmin työpöydänvalloitusretkeä. Eipä siinä sitten auttanut kuin ottaa pikkuiset rotat ja laittaa ne pienemmillä pinnoilla varusteltuun häkkiin odottamaan kasvamista isoksi!

Kaikkeen sitä tämmöisten kanssa joutuukin. Pakko on sanoa, että joskus hirvittää jo etukäteen ajatus siitä, millaista tulee olemaan jos meillä syntyy pieniä rottavauvoja. Mihin me sitten sellaisten kanssa joudutaan? Eikö yksi ovia avaava kissa ja valjaista irti peruuttava kolli ja piruettihypyillä itsensä talutushihnasta/-valjaista vapauttava koira ja pieni itsensä kalterien välistä mahtuvan littanaksi muuttava hamsteri jo riittäisi meille?

SIMCHA TULEE HÄKISTÄ LÄPI -KUVA