Näyttelyjuttua ja sellaista … osa 1

Näiden uusien vaavien  myötä tuli näyttelyissä käyminen meidänkin elämään. Elinalla oli alusta saakka toiveena lisäännyttää Simchaa. Hodiya sen sijaan oli liian huonoturkkinen herättääkseen moisia toiveita meistä kenessäkään. Pet–luokassakin pärjäämistä hieman epäiltiin, mutta ainahan sitä voi kokeilla vaikka mitä – eikös niin? Joten niin siinä sitten kävi että lähdimme maaliskuussa (kuluvaa vuotta) neljän rotan voimin Lietoon näyttelyyn. Koska Shirillä on häntäknikki, se ei voi osallistua näyttelyihin. Tietenkin Shiri olisi voinut olla mukana turistirottimena jos olisimme halunneet, mutta kun kaikki systeemit oli meille aivan vieraita, niin päätimme ettemme ota yhtään ylimääräistä rottaa mukaan. Sen järkevyys voidaan punnita sitten ihan erikseen, että otimme mukaan heti ensimmäiselle kerralle neljä rottaa :D . Aivan, olemme jo täällä kotonakin tämän todenneet, että meillä ei ihan joka asiassa tuota maalaisjärkeä ole ylittämään innostuksen aiheuttamia tsunamiaaltoja päätösten teossa.

Se oli ihan ihan ihan hirveää heti kättelyssä. Siis, mitä näille pitää tehdä ennen näyttelyä? Pestä jokainen rottimi puhtaaksi, erityisesti hännät oikein huolella ja rasvata sitten myös. Ja tietenkin näyttelypäivänä vielä aamulla lähtiessä tarkastaa että kaikki ovat kunnossa, puhumattakaan sitten paikanpäällä tapahtuvasta viimehetken puunauksesta ja kiharaisten rexien nyppimisistä. Sen me tiesimmekin jo etukäteen että siellä näyttelyssä voi tulla jokseenkin tylsää joten varustauduimme pelikorteilla, kirjoilla, neulomushommeleilla – ja uskokaa tai älkää, jopa tietokoneella! Eväätkin piti muistaa sekä itselle että rottimeille. Koska rotat ovat pienissä näyttelybokseissaan koko päivän, on niille laitettava sinne hieman ruokaa sekä nestepitoista syötävää. Eikä tässä ole vielä mukana sitä stressaamista kun sitä vahtii ja pelkää pahinta ja rukoilee parasta näyttelyä edeltävänä viikkona säikähtäen jokaista pientäkin aivastukselta vaikuttavaa äännähdystä tai syvempää univaihetta joka voisi kieliä vaikka kuumeesta rotalla. Senhän siis sanoo aivan terve järkikin (ainakin toivottavasti, vaikka tämä ei nykyään enää taida pitää paikkaansa etenkään meitä nuoremman ikäpolven kohdalla) ettei sairasta tai aivastelevaa rottaa voi näyttelyyn viedä.

Miksi - oi MIKSI sinä teet minulle näin ?

Kynsien nipsaisuja ennenkuin  kehitimme hienomman tyylin, josta rotitkin pitävät enemmän ...

Näyttelyssä törmäsimme onneksi heti näyttelytilaan astuttuamme Elinaan, joten saatoimme huokaista helpotuksesta ja rentoutua, saisimmehan nyt ihan opastusta siitä minne lykätä rottamme päiväksi ja mistä hakea kaikki tarvittavat lippuset ja lappuset. Jännittyneinä ja ihmeissämme katselimme miten muut ottivat rotta kerrallaan omaa pesuettaan käsiteltäväksi ja puunasivat pienten niskoja tai viilasivat viimeiset silaukset rottien kynsiin ennen tuomaroinnin alkua. Siinä se vierähti vähän vajaa tunti ja sen jälkeen loppupäivä olikin oikeastaan silkkaa odottelua. Ne pelikortit, eväät ja muut tekemiset tulivat tarpeeseen, vaikka toisaalta meillä on likipitäen aina paljon höpötettävää, että tunnit vuorokaudessa tuppaavat loppumaan kesken, mikäli tahdomme nukkuakin joskus. (Sen siitä saa kun Taivaan Iskä lykkää tällaiset isaskar- ja sebulonluonteet yhteen … mutta ei siitä nyt tuon enempää. ) Näyttelypaikalle siis pyritään saapumaan siinä klo aamu kahdeksalta, ehdottomasti viimeistään klo yhdeksän ja tuomarointi alkaa useimmiten kymmenen kieppeillä. Arvostelut saatetaan päätökseen ja palkintoja jaetaan sitten joskus iltapäivällä kello viiden jälkeen. Pitkiä päiviä siis nämä näyttelyt kun ottaa huomioon vielä matkat jotka on aamun varhaisina tunteina ajettava ja illan myöhäisinä hetkinä ajettava uudelleen. Se olikin sitten jännää, oikein tosi tosi jännää kun odotimme niitä valkoisia lappusia ilmestymään omien rottaboksiemme päälle, joista voisimme sitten lukaista miten rottimiinimme olivat pärjänneet.

Kuten olettaa saattaa ei ensimmäinen näyttelymme ollut mikään jätti menestys. Pet–luokassa meillä oli siis ilmoitettuina Ronia ja Rari. Simchan olimme ilmoittaneet viralliseen luokkaan. Turistina matkassamme oli Hodiya jotta Elina saisi nähdä toistakin meille sijoittamaansa rottaa ja arvioida hoitomme laatua. Ronia ja Rari saivat ihan hyvät arvostelut omassa luokassaan. ”Herttainen rouva” Rari pärjäsi hienosti käsittelyssä, mutta iho oli hiukkasen kuiva ja kynsiä olisi pitänyt huoltaa hieman enemmän. "Hyvässä massassa" oleva Ronia läpäisi myös pet-tuomarien arvostelevat katseet, vaikka silläkin oli pikkaisen kuiva ja hieman hilseilevä iho. Molemmat saivat A:n, joka oli ihan riittävä meidän tarpeisiin. Simcha sen sijaan ei saanut virallisissa luokissa mitään sijoituksia ja Elina tuumasikin siihen, että täytyy jatkossa ilmoittaa Simcha silver blackina eikä pelkkänä blackina, kuten nyt olimme tehneet. Joten opimme paljon seuraavia kertoja varten, joita näillä näkymin tulisi paljonkin. (Syvä huokaus - minulle kun liki vakuutettiin, että vain 3 lemmikkirottaa ja tässä sitä nyt ollaan, minä melkein ystävääni innokkaampana ! ) Suurin menestys oli kuitenkin turistillamme Hodiyalla, jonka turkkia Elina yhdessä Saijan kanssa ihastelivat! Hodiyalla kun oli pienempänä karvattomia laikkuja ja kiharaa lähinnä vain viiksissä. Päätimmekin että seuraavassa näyttelyssä, joka olisi Helsingin messukeskuksessa PetExpon yhteydessä, Hodiya osallistuisi ihan näyttelyynkin vaikkakin vain pet–luokkaan.

Saimme siis oppia, että rukous auttaa tähänkin – vaikka toisaalta, eipä se meille juuri kovin uusi asia ollut. Kun hoitaa hommat huolellisesti ja parhaansa mukaan sekä on valmis näkemään vaivaa, niin rukous on ihastuttava lisä asioihin ja vähentää turhaa stressaamista ainakin puolella. Olen kuullut huhuja että kun tarpeeksi on ystävystynyt Taivaan Isän kanssa, niin sitä ei enää tarvitsisi stressata ollenkaan. Sitä aikaa odotellessa olisikohan Sasain clomicalmilla rauhoittavaa vaikutusta stressiperse meikäläiseen? Pitäisiköhän kokeilla?

Jotenkin Rari ei enää illalla ollut kauhean yhteistyöhaluinen ...

No niin – pitkästä aikaa …

Miten jokin näin hauska ja omaksi huviksi tehtävä juttu voikin joskus olla niin tympeää pakkopullaa? Käsittämätöntä! Sitä miettii suuria suunnitelmia miten tätä päivittää vähintään kerran viikossa. Ja kun se ei toimi, niin sitten edes kerran kahdessa viikossa, kunnes siitä tulee kerran kuukaudessa joka vaihtuu ties miksikä ajan mittaan. Itselleni nämä on sellaisia paikkoja joissa jokin hienosti aloitettu jää kokonaan kesken, vajaaksi ikuisuuteen saakka, Vain koska en täyttänyt ennalta asetettua mittaa … ja siis kenen mittaa? Omaani, se on se kaikkein periksiantamattomin ja tuomitsevin mitta tässä kaikessa. Joten, nyt päätin yllättää itseni ja opetella, että ”Hei, se on vain elämää että sitä ei aina jaksa.” Tai ettei huvita, tai ettei ehdi. Ja sitten rottiin kun tämä omatunto on jokseenkin lepytelty …

Vaavit siis tulivat ja valloittivat, kuten niiden kuuluukin. Tietenkin asiassa oli mutkia matkassa vaikka millä mitalla. Kovista yrityksistämme huolimatta rotta-aikuiset eivät meidän ihmisten innosta paljon välittäneet pikkuisista, vaan kokivat ne lähinnä tunkeilijoina reviirillään. Erityisesti Shiri oli kovin kovin vihainen uusista asukeista koko talossa ja sähisi ja sylki vaaveille liki enemmän kuin kissoille ikinä. Eihän me tietenkään vaaveja suoraan aikuisten häkkiin nostettu, vaan kierrätettiin hajuja ja ulkoiltiin kaikki yhtä aikaa. Muutaman päivän / viikon kuluttua näytti siltä että kaikki menee loistavasti ja liki ehdimme onnitella itseämme nopeasta sopeuttamisesta. Mitä siinä nyt sitten voisi muuta tapahtuakaan kuin valtava takapakki! Joten, parin erittäin hyvän päivän jälkeen Shiri ja Rari alkoivat oikein urakalla höykyttää pikkuisia siihen pisteeseen saakka, että Hodiya ei enää uskaltanut syömäänkään piilopussistaan lähteä. Painohan siinä putosi vaavilta, joka eli elämänsä tärkeintä vaihetta kasvaakseen. Ei auttanut kuin siirrellä vaaveja pois aikuisten tieltä ja ilmoitella Elinalle, että näin tässä pääsi käymään. Sydän hakkasi tuota kertoessani että no nyt meiltä viedään sijoitusrotat pois kun näin huonoja hoitajia moisille aarteille olemme! Jännää kylläkin, siinä kuulemma kävi niin että Elina ja hänen rottaopastajansa ajattelivat että nyt me aiotaan laittaa rotit takaisin kun niistä niin paljon vaivaakin on :D Miten hauskan ristiin meillä meni ajatukset ja miten huojentavaa kaikille, että he olivat saaneet roteille sijoituskodin, jossa ei takaiskuja juurikaan pelätty eikä ollut mitään aietta luovuttaa, mutta josta myös otetaan yhteyttä heti kun on ongelmia. Kyllähän siinä kokeneempien neuvoille oli tarvetta ja meistä oli upeaa, että niitä neuvoja sekä rohkaisuja tuli oikeasti! Totesimme että kylläpä Taivaan Iskä järjesti meille ihanat rottaihmiset rinnalle joiden kanssa tehdä yhteistyötä! (Tässä vaiheessa arvaattekin jo varmaan, että niitä rottimeja juuri näiltä ihmisiltä meille siunaantuu vielä lisääkin, mutta siitä sitten joskus myöhemmin lisää…)

Se olikin ihan mielenkiintoista jatkossa tuo rottivaavien hoitaminen :D Hodiyan syöttäminen etenkin! Hodiya kun kieltäytyi syömästä, ellei tuntenut oloaan tarpeeksi turvalliseksi. Päädyimme siis tällaiseen tilanteeseen: 

Oikein ihastuttavaa – ainoa tarpeeksi turvallinen paikka syömiseen oli paidan alla rintsikoissani roikkuminen! Syötä nyt siinä sitten rottalle raakaa lihaa, nutria, haudutettua puuroa, salaattia, tomaattia jne jne ja mene pesulle sitten kun lapsi on tarpeekseen syönyt. Jotenkin tuli elävästi mieleen se aika kun oma lapanen oli vielä vauva ja imetin :D Sitä ei sentään tarvinnut tehdä eikä yrittää kun Hodiya oli onneksi yli tuon vaiheen. Niin no, eipähän olisi vaavia meillä vielä muutoin ollutkaan. Hodiya kävi liiveissä syömässä säännöllisesti pari kertaa päivässä jotain uutta ja erikoista. Loppupeleissähän se sitten tottui omaan häkkiin niin että kaikki tuttu ruoka meni siellä Simcha-siskon kanssa syödessä ihan hienosti. Kaikkeen uuteen piti kuitenkin käydä ensin tutustumassa mamman liiveissä että ehkäpä niitä voisi syödä. Parin kolmen totutuskerran jälkeen ruuat alkoivat olla niin tuttuja että liiviruokinnasta päästiin, kunnes päätimme kokeilla jälleen jotain aivan uutta.

Jatkoimme siis vauvojen tutustuttamista uuteen kotiin ihan rauhassa. Nämä pääsivät seikkailemaan kaikkialle sinne missä aikuiset ennen niitä jo olivat käyneet. Ja kaksi minilaumaa saivat jättää toisilleen kaikenlaisia viestejä ja keskustella sitten pissipisaroin että voitaisikohan sitä jokupäivä tulla toimeenkin keskenään? Joten pikkuiset rottimit vilistivät pitkin meitä, pitkin pöytiä ja kokeilivat väliin vähän irccaamistakin, märin seurauksin, joten emme tulleet tehneeksi niille omaa nicciä kun eivät sitten suostuneet uskomaan, että vaikka sitä miten pissisi näppäimille niin se pissiviesti ei siirry sinne bittiavaruuteen tuoksutettavaksi. Lupasimme että heti kun joku keksii koneen jolla voi netissä viestiä hajuviestejä ne saavat ihan oman irc-kanavan itselleen ja muille pissiville kavereilleen. Toistaiseksi ne siis joutuvat tyytymään ihan manuaaliseen pissiin ja sen nuuhkimiseen, joka taas onnistuakseen tarvitsi meidän ihmisten apua että kuskasimme rotteja paikasta toiseen nuuhkimaan edellisen jättämiä lätäkköjä.

Siis saanks mä irccaa kanssa, jooko ?

Rottien oma kolo tietokonepöydälläni.

Täytyy sanoa että sitkeys kyllä tulee palkituksi. Kun Hodiyan paino alkoi nousta ja rotit tarpeeksi kauan olivat viestitelleet keskenään alkoi sopuakin syntyä. Olen jokseenkin miettinyt josko sitä vaikka soittelisi tuonne ministeritasolle että nämä rauhanneuvottelijat tulisivat ottamaan täältä oppia miten tehdään hyviä ratkaisuja ja saadaan aikaan hieno sopu! Katsokaa nyt näitä veitikoita – ei uskoisi että ne kävivät hyvin lähellä ensimmäistä maailman sotaa meidän rottilauman mittakaavassa.

Kuvaa ylhäältä, vasemmalta, keskeltä ja oikeelta :D

AINA ON TILAA YHDELLE, JOKA KÄYTTÄÄ REXONAA

Hyvin jännää on myös se, että kankean alun jälkeen yksi tasaisimmista pareista on nykyään Shiri ja Hodya :D Jäämme siis nyt jännittämään että mitä kaikkea nämä kaksi saavat ajanmittaan aikaan yhdessä. Molemmat ovat aika velmuja pakkauksia ja jopa Hodiyalla on mitä ilmeisimmin erittäin voimakas tahto. Ehkäpä se Shiri tätä pienokaista höykyttikin juuri siksi että näki saman tien saaneensa kunnon kilpailijan reviirilleen. Tällä hetkellä ne näyttävät yhdistäneen voimansa ja hallitsevan jokseenkin suvereenisti rinnakkain.

Mitä isot edellä - sitä pienet perässä !!!