Huttu on kaikkien kaveli

Nyt sitä sitten pääsi taas käymään silleen, että tuota noin ... Tuolta huoneen perukasta löytyy jälleen uusi rottimiininen. 

Pikkuinen siamese be seal point tyttö, joka sai kotinimekseen Shebo (hepr: akaatti, Asser -heimon kivi) Rivkah (ies, jolla on sidottu yhteen kaksi tai usempi samaa lajia oleva eläin tekemään työtä yhdessä). Kokeilemme olisiko nimellä vaikutusta siihen, että siamesesta tulisi edes hiukkasen vähemmän pomotteleva rotta. Asser-heimo oli hyvin ystävällisiä ja leppeitä, mutta ei kuitenkaan mitä tahansa sietäviä. Lisäksi Assereilla on ns. jalat kokoajan öljyssä, eli sitä pitäisi ainakin teoriassa päästä siihen että eläisi jokaisen päivän Pyhän Hengen johdatuksessa. Hiukkasen tässä herää mietintä, että mitä tuo meidän pomomme, eli Taivaan Isä, oikein tässä suunnittelee. Itse olin etsimässä rottivaaville jotain rauhaan liittyvää nimeä, mutta hakupäivää vastaisena yönä pomo päätti herättää minut ja ilmoitti haluavansa tästä rotasta Rivkahin. Saamansa piti, tälle pomolle on tosi paha laittaa vastaan. :D

Juttuhan siis menee oikeastaan silleen, että olin toivonut siamesea lauman jatkoksi. Mieluiten oikein hienon yksilön, jalostustasoisen ja näyttelytettävän. Joten yhtenä päivänä sitten Saija ilmoitti, että nyt olisi luovutusikäinen siamese neito haettavissa kotiin. Minkäs siinä teet kuin koitat kiven kolosta kaivaa ajan ja muun, että ei jää muruliini saamatta. Selkäsäryistä huolimatta päätin istua autoon ystäväni kanssa ja ajella hakemaan vaavia kotiin. Kyllähän nyt yksi rotta on aina pienoisen kivun arvoinen, vai mitä? Rotin saimme hakea kasvattajan työpaikalta - kirjastosta!!! Lapsi raukat kun minä hehkutin että pääsen hakemaan rottaa kirjastosta! Lempipaikkani ikinä, sillä luen todella todella todella paljon :D (Tästä ei voisi paljoa parantaa, kuin ehkä sen että saisin hakea kirjastosta kissanpennun :D .)

Shebo Rivkah ja uuvuttava matka.

Kotimatkan Rivkah oli oikein nätisti. Pikkuinen naposteli hieman kurkkua ja rypäleitä ja kun poikkesimme vähän hiukopalalla, se sai kirsikkatomaatin. Suurimmaksi osaksi matkaa Rivkah nukkui kuljetusboksissa ja kiltisti turvavöissä niinkuin pienten vauvojen kuuluukin olla.

Kotona sitten silittelimme ja höpisimme pikkuiselle murulle. Ja sisustimme pienen häkin pikkuisen olla. Meillä on juuri isomman pienipinnaisen häkin kunnostus menossa, joten uusi vaavi pääsee vasta parin päivän päästä isompiin tiloihin kiipeilemään. Siihen saakka se saa asua pienemmässä yhdessä Hodiyan kanssa, joka on tällä hetkellä hiukan hätää kärsimässä. Se kun ei ole mikään kovapäinen tappelija vaan rakastaa rauhallista rinnakkain asumista eikä tästä syystä arvosta isompien rottien kovakouraisia leikkejä. Pitelin siis sylissäni ensin Rivkahia ja otin myös Hodiyan syliini, jotta ne saisivat mamman sylistä tutustua toisiinsa. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut! Huttu (Hodiyan hemmottelunimi) on aina kaikkien kaveri, jos vain muut haluavat olla sen kavereita. Joten eipä sitten häkissäkään tullut ongelmia. Ensin nämä vipattivat pitkin uutta asumusta ja nuuhkaisivat toisiaan ohittaessa. Enemmän niitä kiinnosti ruuat, riippari ja muu kuin vieraanpuoleinen rotta. Mikäs siinä. Tarpeeksi hipsuteltuaan molemmat löysivät tiensä riippariin ja kävivät nukkumaan kulki kyljessä. Siitä olisi ollut kiva saada kuvia, mutta rottakuvat tuppaa olemaan aika tärähtäneitä sattuneesta ikiliikkujamaisesta syystä. Joskus on hankalaa kun niiden likelle ei voi edes hiipiä ilman että ne kuulevat ja haistavat tulijan - ota siinä sitten ihania lököily kuvia!

Tässä nyt sitten kuitenkin enemmän ja vähemmän tärähtäneitä otoksia Rivkahin ensimmäisistä hetkistä meillä.

Mamin niskassa on hyvä tutustua.

Uusi väliaikainen koti Rivkahille ja Hodiyalle.

"Oltaisko kavereita ?"

Muihin tutustuttaminen ei sitten olekkaan aivan yhtä helppoa. Isommat rotat ovat todella reviiritietoisia, etenkin Shiri. Joten Shiri on toistaiseksi saanut vain pienen havainnon Rivkahista ja hajuja lähinnä muiden kautta. Kyllä me niitä otetaan pian lattiallekkin kaikkia yhdessä, mutta ei ihan vielä. Suunnitelma oli lähinnä se, että Hodiya merkkaisi Rivkahin perheeseen kuuluvaksi, mutta mutta ... Koska Huttu on kaikkien keveri ei se halua pomotella mitenkään. Jotkin rottaelämän pienet asiat tuntuvat olevan sille hieman käsittämättömiä. Joten huolimatta Rivkahin yrityksistä asettua Hodiyan takapään alle pissittäväksi, se tuoksuu vain itseltään. Niin, ja kaiken huippuna huomasin viime silittelyllä, että Rivkah on merkinnyt kyllä Hodiyan! On mulla siinä iso, aikuinen rotta kun ei osaa edes pissiä toisen päälle! Joten, ehkä tämä asia järjestyy sen myötä, että Rari ja Ronia pissivät Rivkahin ja sitten voimme esitellä pienokaisen rauhassa myös Shirille. Sitä odotellessa menen pesemään monta rottapissistä paitaa, sillä Rivkah kyllä ymmärtää merkitä kaiken mitä koskettaa omakseen ...

Rivkah ja Ronia

Rivkah ja Rari

Ja nyt minä köpittelen silittelemään uutta asukkia ja koittamaan, josko saisin Hodiyan tekemään edes pienen pissin vaavin niskaan ...

Hodiya opettaa Rivkahia talon tavoille :D

Olenpas sitten todellakin fiksu ...

Huomasinpas että oli tuosta edellisestä jäänyt uupumaan se 'Simcha tulee ulos häkistä' kuva. Ei sitten kukaan halunnut huomauttaa asiasta? Jäitte vain odottelemaan että koskas tuo hajamielinen Kisu sellaisen sattuisi näkemään. Täytyypä heittää tuolle ystäväisellenikin pikkuinen nootti asiasta, kun ei oikolukijanikaan asiaa huomannut huomauttaa.

Mutta siis, se puuttuva kuva tulee tässä :D

Mä tuun täältä ulos vaikka väkisin!

Vankikarkureita ja söpistelyä

Silloin joskus taisin kertoa miten Rari löytyi eräänä aamuna häkin ulkopuolelta. Nyt meillä on sitten kunnostautuneet muutkin tässä hommassa. Rattus–lehdessä olen naureskellut upeasti piirretyille sarjakuville karkailevista rotista. Ja erinäisten ihmisten blogeissa ja fb–sivuilla olleille kuville siitä, miten rotat syövät kaiken eteensä tulevan muovin aikeinaan karata. Eli, älä laita rottaa a) puiseen häkkiin b) muoviseen dunaan c) häkkiin jossa on liian leveät kalterien välit. Tuota dunaa emme ole kokeilleet eikä aikeitakaan ole ennenkö Simcha saapuu sulhastelemasta. Tai no – meillä ei ollut aikeita – päädyimme kuitenkin tekemään siten:

Kun sisko on poissa, täytyy järjestää säpinää:

Hodiya ei oikein kestänyt isompien kiimahumputuksia eikä jaksanut laittaa kovaa kovaa vastaan isojen pomomittelöissä, joten siirsimme sen aina yöksi pikkuisempaan häkkiin yksin. Laitoimme Hodiyan pikkuhäkin aivan isojen rottien häkin viereen. Näin rotit saisivat jutella keskenään eivätkä isot kokonaan unohtaisi pikkuista Hodiyaa yhdessä yössä, vaan toivottaisivat sen asiaan kuuluvin pissimerkein tervetulleeksi aina aamuisin. On muuten hauskan näköistä kun rotat pitävät juorukerhoa. Kolme isoa rottaa makaa aivan lättyinä tasollaan ihan vieri vieressä ja pikkuinen Hodiya kurkottaa omassa häkissään ja höpöttä isoille. Joskus tahtoisin oikeasti tietää mitä kaikkea ne oikein puhuvat keskenään. Joka tapauksessa Hodiyan pikkuhäkissä on muovipohja, ja pohja on siis aivan ison häkin vieressä. Tai siis oli … Nimittäin yhtenä iltana laitettuamme Hodiyan häkkiinsä huomasin Shirin viihtyvät kummallisen tiiviisti oman häkkinsä pohjalla ja kurkottautuneena ylöspäin. Samaan aikaan kuulin pienehköä rouskutusta. Siihen olemme jo tottuneet, mutta emme alistuneet, että Shiri syö öiseen aikaan ison häkin muovipohjia (onneksi niiden alla on sitten rautaa, joten karkailuavaaraa ei ole). Mutta nyt – kurkottautuneena ylöspäin? Mennessäni katsomaan tarkemmin huomasin Shirin koittavan syödä Hodiyan häkinpohjaan pakoaukkoa kaverille! Uskomattomia otuksia nämä rotat – oikeasti! Nyt häkit eivät siis enää – tietenkään – ole niin lähellä toisiaan että Shiri voisi nakertaa pikkuhäkkiä mutta kuitenkin niin likekkäin, ettei jokailtaista juorukerhoa ole tarvinnut peruuttaa.

Tuo oli vielä pientä seuraavaan juttuun verrattuna. Koska siis Hodiyalla oleva pikkuhäkki pitää kohta luovuttaa Simchalle – ainakin toivomme kovasti että pitää – niin aloimme miettiä muita ratkaisuja öitä ajatellen. Kokeilimme sitten siirtää isot rotit yöksi kanihäkkiin ja Hodiya sai jäädä isoon häkkiin hajustamaan sitä. Kuten joka ilta, otimme tietenkin Falisha–kissan meille unikaveriksi. Me siis nukumme samassa huoneessa rottien kanssa, eli myös kissa (joskus kaksi tai kolmekin kissaa) nukkuu samassa huoneessa rottien kanssa. Yö sujui oikein hyvin, mitä nyt vähän minun kenkkuileva selkäni haittasi yöunia. Aamuyöstä ystäväni heräsi kissa jaloissaan käymään vessassa. Ja laittoi hetkeksi tuuletusta huoneeseen. Hiukkasen hän ihmetteli miten Falisha oli niin huojentunut päästessään omistajansa vanavedessä alas (nukumme siis kissan kanssa parvella) ja toimitti nopeasti asiansa omaan pottaansa. Ystäväni kiipesi sitten takaisin ylös ja juuri kun hän oli kiskaisemassa peittoa korvilleen käski Taivaan Iskä häntä vilkaisemaan häkkiä. ’Miksi ihmeessä’ hän ajatteli – niin olisin minäkin ajatellut, häiritä nyt tuollaisella tavalla kun toinen yrittää saada unen päästä kiinni uudelleen. Mutta vilkaisipa sitten kuitenkin häkkiin ja totesi sen olevan tyhjä. Siis tyhjä ?!?! Kylläpä vain. Hodiyaa ei näkynyt missään. Itse heräsin tähän vaiheeseen kun ystäväni penkoi häkin kaikki riipparipussukat etsien pienen pientä rottaa. Löytämättä sitä siis ollenkaan. Ei kuin kissa ulos huoneesta ja rottajahtiin. Kovan vaivan ja penkomisen jälkeen löysimme itsensä märäksi hätäpissineen Hodiyan pyykkivuoren takaa lattialta. (Älkää koskaan enää sanoko että pyykit pitää heti viedä pesuun tai kaappiin kun niiden lattialle koriin heittäminen voi turvata pienen eksyneen rotan hengen! Nih!!!) Otin kullanmuruseni syliin ja tungin sen yöpaitani sisään turvaan. Ja nopeasti sen pieni sydän alkoi lyödä jälleen rauhallisesti ja herkkusiemenetkin maistuivat koettelemuksen päätteeksi. Jatkossa siis Hodiya menee kanihäkkiin ja isot pysyvät isossa häkissä! Sen verran vielä on pakko kiittää, että Jumalan meille antamat enkelisoturit tekivät työnsä hienosti ja estivät Falishaa lähtemästä karkulaisen perään yön hiljaisuudessa. En kyllä oikeasti tiedä mitä elämästä meidän moninaisen perheemme ja toinen toistaan hullumpien eläinten (puhumattakaan sitten meistä ihmisistä) kanssa oikein tulisi, ellei meillä olisi Jumalaa huolehtimassa meistä.

Hodiya söpistelee

Silloin kun Simcha oli vielä kovin pieni:

Olipa kerran viisi pientä rottaa. Tai oikeastaan kaksi pientä ja kolme hiukkasen isompaa rottaa. Tai no, siis kaksi pientä ja yksi melkein pieni ja kaksi tosi isoa rottaa … Ne kaikki asuivat samassa kodissa, yhdessä mukavien omistajien kanssa. Eli, kun pikkuiset Elinalta tulleet vauvat vielä oikeasti olivat vauvoja keksimme päästää rotat häkistä ulos seikkailemaan huoneeseemme. Miksikäs ei kun se kerrankin oli todella todella todella siisti. Avasimme siis häkin ovet ja odotimme että ne olisivat olleet kuin kevään ekalle laitumelle laskettuja vasikoita pukkihyppyineen. Sen sijaan meillä olikin viisi vapisevaa rottaa nuuskimassa avoimen oven luona että: hei, jotain on nyt eri lailla ja se pelottaa kovasti. Aikamme odoteltua nostimme rotat yksi kerrallaan pois häkistä ja länttäsimme keskelle lattiaa. Simcha erityisesti tajusi kupletin juonen saman tien ja lähti säntäilemään pitkin huonetta, kiiveten patteria, piiloutuen verhojen laskoksiin ja niin edelleen. Myös Rari kunnostautui mukavasti ja Shirikin aika reippaasti tutki ympäristöään. Ronia ja Hodiya sen sijaan enimmäkseen kyhjöttivät paikallaan joko sängyn alla (siihen aikaan meillä oli vielä sellaiset tavallisemmat sängyt) tai häkin alla. Tämä nyt on siis ihan normaalia huttua, rottien juoksemiset ympäri huonetta ja kiipeilemiset joka suunnassa. Varsinainen riemu repesi vasta kun siirsimme rotit takaisin häkkiin voidaksemme keskittyä ihan rauhassa katsomaan nettitelevisiota.

Katsoimme siis televisiota … keskityimme siihen … aivan rauhassa … kunnes näkökenttämme laidalla alkoi olla liikettä jota siellä suunnalla ei olisi pitänyt olla. Simcha kipitti pitkin patteria ja tutkaili verhoja! Eikös me juuri laitettu kaikki rotat häkkiin? Ehkäpä olimme sitten unohtaneet tämän yhden pienokaisen, mutta asiahan olisi nopeasti korjattu. Ei muuta kuin Simcha kiinni ja häkkiin. Kaikki meni nopeasti ja näppärästi ja rauhallisesti. Jatkoimme siis television katselua. Aivan rauhassa edelleen … kunnes näkökentän toisessa laidassa oli jälleen liikettä, jota siellä ei olisi pitänyt olla! Simcha jälleen kerran! Nyt se viipotti häkin alustalla olevia tavaroita tutkimassa ja suunnitteli mitä luultavimmin työpöydänvalloitusretkeä. Eipä siinä sitten auttanut kuin ottaa pikkuiset rotat ja laittaa ne pienemmillä pinnoilla varusteltuun häkkiin odottamaan kasvamista isoksi!

Kaikkeen sitä tämmöisten kanssa joutuukin. Pakko on sanoa, että joskus hirvittää jo etukäteen ajatus siitä, millaista tulee olemaan jos meillä syntyy pieniä rottavauvoja. Mihin me sitten sellaisten kanssa joudutaan? Eikö yksi ovia avaava kissa ja valjaista irti peruuttava kolli ja piruettihypyillä itsensä talutushihnasta/-valjaista vapauttava koira ja pieni itsensä kalterien välistä mahtuvan littanaksi muuttava hamsteri jo riittäisi meille?

SIMCHA TULEE HÄKISTÄ LÄPI -KUVA

Näyttelyjuttua ja sellaista … osa 2

Huhtikuussa siis suuntasimme kohti Helsinkiä kaksi rottaa kainalossa.  Tai siis, ei ne nyt ihan kainalossa olleet vaan kuljetusboksissaan, mutta mukana silti. Oli hurjaa katsoa miten paljon väkeä käveli takaovista sisään vetäen perässään kärryjä tai kantaen kasseja, joissa oli eläimiä ja eläimiä ja vielä vähän lisää eläimiä. Kuuleman mukaan joskus rotat ja kissat oli sijoitettu vierekkäin, mutta nyt oli onneksi toisin. Meillä oli rotille aivan hyvä tila lähes ensimmäisinä nähtävyyksinä kävijöiden tullessa sisään. Siellä oli myös marsua ja kania ja frettiä, liskoa ja käärmettä ja vähän vaikka mitä. Koska PetExpo on kaksipäiväinen, niin myös rottien osalta näyttely on kaksipäiväinen. Lauantaina oli virallisen luokan vuoro ja sitten sunnuntaina pet–luokka. Joka tapauksessa meillä oli molemmat pikkurotit mukana molempina päivinä pitämässä toisilleen seuraa.

Täytyy sanoa että ensimmäisenä päivänä aika kului jokseenkin sutjakkaasti kun kiertelimme odotellessamme pitkin näyttelytilaa. Minä olin jämähtää frettien luokse! Ne on niin ihania ja suloisia ja vaikka mitä. On iso harmi ettei frettiä kannata pitää pienten eläinten kanssa samassa taloudessa, joten omat haaveeni saada joskus fretti siirtyvät yhä edelleen jonnekin tulevaisuuteen. (Ihan sivukommenttina on pakko kertoa, että frettien luona oli myös Tiia Kiuru – joka siis kisaili tämän vuoden Viidakon tähtösissä. Ohjelma oli jo alkanut pyöriä tuossa vaiheessa ja olin ihan heti aluksi tuumannut että onpas kamalan oloinen ihminen. Mutta kun katsoin tuota samaista ihmistä silittelemässä frettiä ja puhumassa fiksusti ja asiallisesti kaikille kysymyksiä esittäville, alkoi mielipiteeni pikkuisen muuttua. Myös se luontevuus ja tavallisuus jolla hän otti kontaktia kaikkiin ympärillä oleviin sukupuolesta ja iästä yms. riippumatta oli aika miellyttävää seurattavaa.) Kissanäyttelyalue olikin sitten jo valtava ansa meikäläiselle. Meinasin jämähtää sinne häkkien väliin pyörimään ja tuijottelemaan kissoja: Pyhä Birmoja, Maine Cooneja, Ragdolleja, Curlieita ja vaikka mitä ihanuuksia! Tahtoo kissanpennun, tahtoo sijoituspennun, tahtoo oikein kauniin suklaanaamioisen pörrökattimin! Ja tahtoo sen heti!

Tuota, rotistakos tässä piti kirjoittaa?

Lyhyestä virsi kaunis tavataan sanoa ja niin menee nyt tämäkin. Lauantaina Simcha sai L1 arvostelun ja oli toinen omassa luokassaan. Se siis meni liki yli odotusten. Oli mielettömän palkitsevaa nähdä Elinan tyytyväinen ilme Simchan menestyksestä johtuen.

On väsyttävää olla koko päivän tosi söpö ...

Seuraavana päivänä oli Hodiyan vuoro näyttää kyntensä – tai pitäisikö sanoa häntänsä vai miten se sopisi rotista sanottaessa … Joka tapauksessa sunnuntaina suuntasimme edellisenpäivän tapaan Helsinkiin ja messukeskukseen ja lätkäisimme jälleen kuljetusboksin pöydälle ja jäimme odottelemaan. Odotellessa ehdimme kokeilemaan hieman toisaalle pystytettyä agilityrataa Simchan kanssa. Mietin että ehkä tuo pikkuinen nauttisi hiukkasen leikkiessään radalla ja saattaisi jopa parista esteestä selvitäkin. (Halukkaat voivat hiippailla Alias-rottalan sivuille vilkaiseman miltä rotta-agilityn esteet näyttävät.) Oli muuten hurja tunne kun Simcha ampaisikin radan läpi ihan noin vain! Kuin pikkuinen luonnonlahjakkuus, jota ei tarvinnut sen kummemmin ohjata kuin houkutellakaan. Käsittämätön epeli. Sillävälin Hodiya oli saanut oman suorituksensa loppuun ja nappasi aivan kivasti AB-arvostelun ja muutenkin tuomari näytti arvostaneen meidän rakasta pikkuista karvatassuamme. Nimenomaan karvatassua, sillä paperissa oli erikoismainintana että Hodiyalla on aivan hurmaavat varvaskarvat! Sunnuntaina jouduimme pakosta lähtemään kotiin ennen palkintojen jakoa, joten emme todellakaan osanneet odottaa mitään – eihän Elinakaan, joka jäi loppuun saakka, ollut kuullut mitään. Mutta niin vain meitä seurasi parin päivän viiveellä kirjekuori kotiin ja kuoressa oli erikoispalkinto ”Varvaskarvat” Hodiyalle! Siis aivan mieletöntä!!!

Varvaskarva EP

Toukokuussa pääsimme ajelemaan Pernajalle, jälleen näiden kahden pikkuisen seurassa. Tuolta reissulta oli tarkoitus jättää Simcha reissunpäälle, sillä tyttösen oli tarkoitus lähteä sulhastelemaan. Menestys ei kyllä ollut enää yhtään mukavaa, sillä Simcha tuli hylätyksi – ystäväni oli onnistunut nippaisemaan kynsiä viilalla viimeistellessä rottiaisen etutassusta karvatukon irti. Elina huolestui että mikäli Simchalla esiintyisi stressiä ja siitä seuraten parturointia ei sitä voisi käyttää jalostukseen. Ei auttanut kuin ottaa vaavinen (no, ei ne kyllä enää mitään vaaveja ole, toinen kerran oli lähdössä sulhastelemaankin, mutta meidän perheen nuorimpia silti) takaisin kotiin seurattavaksi. Hodiya sen sijaan sai hauskat arvostelut: pikkuistamme tituleerattiin taskuraketiksi ja moitteita tuli hiukkasen liikaa pömpöttävästä massusta. Tämä oli todella hauskaa oikeastaan sen jälkeen, kun olimme epätoivoisina koittaneet syöttää ja juottaa mussukkaa jonka paino uhkasi pudota nuorempana!

Samassa näyttelyssä Simcha osallistui ensimmäistä kertaa ihan oikeasti agilityyn, nyt ei enää vain leikittäisi. Minulle se oli hermoja raastava koettelemus. Ensin rotta pitää viedä terveystarkastukseen, että voiko sen päästää juoksemaan radalle. Siis viedä mihin? Kenelle? Koska? Siinä stressin aiheita ihan liikaakin minulle … Onneksi oli Fiuri jolta kysellä asioita että vähän edes helpotti. Mutta Simchan vieminen itse tarkastukseen, ja sen odottaminen että tulee oma vuoro – kun jännittää kamalasti  eikä saa suutaan auki (kukaan inua hiukankaan tunteva ei usko sitä minusta) niin moni hiippaili edelleni. Enhän minä panikoinniltani ollut älynnyt käydä harjoittelemassa rataa Simchan kanssa saati osannut muutakaan mitä olisi pitänyt osata. Joten eihän siitä tietenkään tullut yhtä siistiä suoritusta kuin siellä messarissa oli, mutta sehän olikin ollut vain leikkiä ja hupia. Tämä oli ihan oikeasti totta ja sen huomasi siitä miten kädet hikosivat ja sydän löi tuhatta ja hermot olivat riekaleina. Minulla siis, ei Simchalla. Simcha selvitti radan kyllä läpi ja minä en kaatunut pyörtyneenä tai kuolleena kenenkään jalkoihin, joten eiköhän se ollut tarpeeksi hyvä suoritus noin niin kuin ensimmäiseksi kerraksi.

”Hieman” pettyneinä lähdimme kotiin molempien rottivaavien kanssa. Seuraavat parisen viikkoa olivat aika tuskaa kun odotimme että lapsoisen karvat kasvaisivat takaisin ja Simcha pääsisi sittenkin sulhastelemaan. Välissä kävimme näyttämässä Simchaa Elinallekkin, joka totesi että hienostihan sillä oli karvat kasvaneet tassuun takaisin. Huokaisimme ison kiitoksen Taivaan Isälle ja onnellisina varustauduimme Simchan pitkään poissaoloon. Veimme nimittäin Simchan Elinalle ennen Konginkankaan näyttelyä, jotta Elina ottaisi tyttösen mukaansa näyttelyhumuun ja saisi seurata että ei tuo tyttönen oikeasti stressaa yhtään mistään mitään. Nyt tätä kirjoittaessani Simcha on siis sulhastelemassa ja odotamme jännittyneinä mahdollisesti tulevaa vauvapiipitystä omassa kodissamme. Tähän saakka kun olemme seuranneet sitä lähinnä muiden fb-sivuilla ja ircissä.

Hei mami, ei täällä mitään sulhasta vielä näy!